Lainsäädäntö
Maankäytön suunnittelu
Kunnat vastaavat kaavoituksesta ja vahvistavat laatimansa kaavat, poikkeuksena ympäristöministeriön vahvistamat maakuntakaavat ja kuntien yhteiset yleiskaavat.
Kaavoitus perustuu kuntien, kansalaisten ja viranomaisten aktiiviseen osallistumiseen ja vuorovaikutukseen. Museovirasto ja museolaitos osallistuvat kaavoitukseen kulttuuriympäristön asiantuntijoina mm. neuvotteluissa, katselmuksissa, lausunnoin sekä kaavoituksen tarvitseman tietopohjan toimittajina.
Vuonna 2000 voimaan tullut maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) ohjaa maankäytön suunnittelua ja rakentamista ja sen osana myös kulttuuriympäristön säilymistä ja muutosta. Suunnittelu toteutetaan kaavoituksella. Lain mukaan suunnittelun tavoitteena on edistää rakennetun ympäristön kauneuden ja kulttuuriympäristön vaalimista ja hyvää rakentamista. Erityisesti korostetaan olemassa olevan rakennuskannan hoitoa ja käyttöä.
Kaavoituksen on perustuttava tutkimuksiin ja selvityksiin. Niitä ovat mm. maisemaa, muinaisjäännöksiä, rakennuksia ja rakennuskulttuuria koskevat inventoinnit, joiden riittävyys ja ajantasaisuus tarkistetaan kaavoitusprosessin alkaessa. Selvitykset tukevat lain edellyttämää kaavoituksen vaikutusten arviointia. Tietoa tarvitaan, kun kaavoissa annetaan kulttuuriympäristön, rakennusten, rakenteiden ja muinaisjäännösten suojelua koskevia tavoitteita, ohjeita ja määräyksiä.
Maakuntakaava ohjaa kulttuuriympäristön vaalimista
Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueilla. Kaava voidaan tehdä myös vaiheittain tai osa-alueittain. Suunnittelusta vastaa maakunnan liitto ja sen vahvistaa ympäristöministeriö. Maakuntakaavan erityisenä tehtävänä on välittää kaavoitukseen kulttuuriympäristöön liittyviä valtakunnallisia tavoitteita sekä ohjata maakuntien kulttuuriympäristön ominaispiirteiden vaalimista ja vahvistamista.
Yleiskaavassa toiminnot sovitetaan yhteen
Kunnan alueiden käytön järjestämiseksi laaditaan yleis- ja asemakaavoja. Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen ja toimintojen yhteensovittaminen. Kaavaa laadittaessa on otettava huomioon myös rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen. Yleiskaava on ohjeena asemakaavoja ja niiden muutoksia laadittaessa. Yleiskaavat ovat maaseudulla taajamia lukuun ottamatta tavallisesti yksityiskohtaisin kaavamuoto, jolloin myös suojeluratkaisut päätetään niiden yhteydessä.
Asemakaava ja rakennusjärjestys ohjaavat rakentamista
Yksityiskohtaisempi asemakaava ohjaa kaupungeissa, taajamissa ja usein myös ranta-alueilla rajatun alueen käytön ja rakentamisen. Asemakaavan tarkoituksena on ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemankuvan, hyvän rakentamistavan ja olemassa olevan rakennuskannan käytön vaatimalla tavalla. Asemakaavan suojelumääräykset voivat koskea sekä laajoja alueita tai maisemia että yksittäisiä rakennuksia tai rakenteita, pihapiirejä ja puutarhoja.
Maankäytön suunnittelua täydennetään erityisesti haja-asutusalueilla kuntien rakennusjärjestyksillä, joissa annetaan määräyksiä kulttuuri- ja luonnonarvot huomioivasta ja hyvää elinympäristöä toteuttavasta rakentamisesta. Kaavoihin voi liittyä myös korjaus- ja uudisrakentamista ohjaavia rakennustapaohjeita.
Purkaminen on luvanvaraista asemakaava-alueella
Myös rakentaminen ja rakennusten purkaminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslain ja –asetuksen säännöksiin. Historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokasta rakennusta ei saa purkaa ja lisäksi rakennuksen purkaminen on yleensäkin asemakaava-alueella luvanvaraista. Uudisrakennuksen tulee soveltua ympäristöönsä ja maisemaan ja rakennuksen tulee olla arkkitehtuuriltaan sopusuhtainen. Rakentamisessa on muutoinkin noudatettava hyvää rakennustapaa. Laissa korostuu erityisesti ammattitaitoinen ja hyvä suunnittelu rakentamisen laatuun vaikuttavana osatekijänä.
Rakennusjärjestyksissä voidaan ohjata maankäyttö- ja rakennuslakia yksityiskohtaisemmin rakentamista ja korjausta sekä tarkentaa lupakäytäntöä rakennetun ympäristön ja maiseman ehdoin.
Rakennussuojelulaki
Rakennussuojelulailla (60/85) suojellaan kulttuurikehitykseen tai historiaan liittyviä rakennuksia, rakenteita, rakennusryhmiä sekä rakennettuja alueita. Asemakaava-alueilla rakennusten suojelusta huolehditaan ensi sijassa kaavoituksen keinoin. Rakennussuojelulakia voidaan soveltaa kaava-alueillakin jos rakennuksella on huomattavaa valtakunnallista merkitystä tai jos säilymistä –esimerkiksi arvokkaiden sisätilojen säilymistä – ei voida muuten riittävästä turvata kaavoituksen keinoin.
Esitys rakennuksen suojelemisesta tehdään alueelliselle ympäristökeskukselle. Suojelupäätöksen vahvistaa ympäristöministeriö. Päätökseen sisältyy rakennuksen tai alueen suojelun edellyttämät suojelumääräykset ja suojelukohteen rajaus.
Rakennussuojelulaki antaa Museovirastollekin mahdollisuuden suojeluesitysten tekemiseen. Virasto on lisäksi asiantuntija kohteiden kulttuurihistoriallisten arvojen ja suojelutarpeiden määrittelyssä sekä laadittaessa säilymisen vaatimia suojelumääräyksiä. Kun rakennus on suojeltu, Museoviraston tehtävänä on ohjein ja neuvoin tukea omistajaa arvokkaan kohteen vaalimisessa. Suojelua valvoo ympäristökeskus ja Museovirasto yhdessä kuntien viranomaisten kanssa.
Valtion rakennusten suojelu
Rakennussuojelulakiin liittyy asetus valtion omistamien rakennusten suojelusta. Asetuksen perusteella on ohjelmallisesti ja lähinnä Museoviraston valmistelun ja esitysten pohjalta suojeltu noin tuhat rakennusta tai rakennettua ympäristöä maan eri osissa. Museovirasto seuraa valtion omistamien suojelukohteiden säilymistä ja on asiantuntijana huomattavimpien valtion rakennusten korjaus- ja restaurointitöissä.
Kirkolliset rakennukset
Kirkkolaki (1054/93) koskee evankelis-luterilaisen kirkkokunnan rakennuksia. Laki suojelee automaattisesti ennen vuotta 1917 rakennetut kirkot. Sitä nuoremmat kirkot voidaan määrätä suojelluiksi tuomiokapitulin, seurakunnan tai Museoviraston aloitteesta. Kirkkolaki suojelee kirkot kiinteine sisustuksineen ja taideteoksineen ja suojelun piiriin kuuluvat kirkon lisäksi kirkkotarhassa olevat rakennukset ja rakennelmat, kuten kellotapuli, hautakappeli, porttirakennus tai kirkkotarhan aita. Suojelupäätöksen tekee Kirkkohallitus.
Museovirasto on tehnyt vuonna 2002 esityksen viidenkymmenen aina 1970-luvulle rakennetun kirkon suojelusta kirkkolain perusteella.
Museoviraston rakennushistorian osasto on asiantuntijana kirkkolain tarkoittamien kohteiden korjaus- ja restaurointikysymyksissä.
Muinaismuistolaki
Muinaismuistolaki (295/63) rauhoittaa kiinteät muinaisjäännökset ja kieltää niiden säilymistä uhkaavat toimenpiteet. Suojelua valvoo Museovirasto.
Kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisesta huolehditaan myös muussa lainsäädännössä:
Lailla ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/94, 267/99) edistetään ympäristövaikutusten arviointia ja yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa. Laki velvoittaa arvioimaan tiettyjen hankkeiden sekä ohjelmien välittömiä tai välillisiä ympäristövaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen, maisemaan, kaupunkikuvaan, viihtyvyyteen, kulttuuriperintöön ja luonnon monimuotoisuuteen.
Luonnonsuojelulain (1096/96) tavoitteena on mm. luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen; luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen; luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen.
Maa-aineslain (555(81) tavoitteena on säädellä maa-ainesten ottoa siten, että tuetaan ympäristön kestävää kehitystä. Toimenpiteillä ei saa turmella kaunista maisemakuvaa eikä tuhota luonnon merkittäviä kauneusarvoja tai erikoisia luonnonesiintymiä.
Vesilain (264/61) mukaan vesistössä tehtävät toimenpiteet eivät saa vähentää vesistöympäristön luonnon kauneutta, ympäristön viihtyisyyttä tai kulttuuriarvoja.
Linkit:
Maankäyttö- ja rakennuslaki ympäristöministeriön verkkosivuilla.
Rakennussuojelulaki ympäristöministeriön verkkosivuilla.
Rakennussuojelulailla suojellut kohteet ympäristöministeriön verkkosivuilla
Muinaismuistolaki Valtion säädöstietopankki Finlexissä
Raportti maankäyttö- ja rakennuslain seurannasta museoviraston verkkosivuilla
Kirjallisuutta:
Maankäyttö- ja rakennuslaki perusteineen. Lakikokoelma. Edita 1999.
Maankäyttö- ja rakennuslaki. Kaavamerkinnät. Ympäristöministeriö 2000.
Maankäyttö- ja rakennuslaki. Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista. Ympäristöminsteriö 2001.
Maankäyttö- ja rakennuslaki. Maakuntakaavan oikeusvaikutukset. Ympäristöministeriö 2002.
Maankäyttö- ja rakennuslaki. Maakuntakaavan sisältö ja esitystapa. Ympäristöministeriö 2002. |
Rakennusperintö 
