Suojelu ja kaavoitus

Kulttuuriympäristön suojelu ja vaaliminen perustuu lainsäädäntöön sekä ympäristö- ja kulttuurihallinnon yhteistyöhön. Kunnilla ja omistajilla on vastuu rakennusperinnön ja hyvän elinympäristön turvaamisesta ja kansalaisilla mahdollisuus osallistua siihen. Suomen perustuslain mukaan vastuu ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille kansalaisille.

Kulttuuriperinnön ja rakennusperinnön vaaliminen periytyy meillä 1600-luvulle asti. Järjestelmällinen suojelu ja restaurointi alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla linnoista ja kirkoista, laajeni uudempiin linnoituksiin, vanhimpiin kaupunkialueisiin ja maaseudun arvorakennuksiin. Sotien jälkeisten murrosten ja muutosten seurauksena rakennussuojelusta tuli osa kulttuuri- ja ympäristöpolitiikkaa, yhdyskuntasuunnittelua, kiinteistönhoitoa ja rakentamista.

Haasteita riittää. Rakennuksemme ovat eurooppalaisittain nuoria - niistä vuotta 1920 vanhempia lienee vain 5 % ja vuotta 1950 nuorempia puolestaan 80 %. Edessä on siis kasvava korjausurakka, joka vaatii myös uudemman arkkitehtuurin inventointia, analyysiä ja arvottamista sekä monimuotoisten rakenne- ja materiaaliratkaisujen tuntemusta. Koska kiinteästä kansallisvarallisuudestamme kaksi kolmasosaa on rakennuksia, on niiden hoidolla ja kulttuurihistoriallisten arvojen vaalimisella olennainen vaikutus kansallisvarallisuuteen. Tällä työllä vaikutetaan myös työllisyyteen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen.

Kulttuuriympäristöä ja rakennusperintöä vaalitaan tavallisesti kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksella, siis maankäyttö- ja rakennuslailla. Sitä täydentävät rakennussuojelulaki ja asetus valtion omistamien rakennusten suojelusta. Kirkollisten rakennusten suojelusta on säädetty kirkkolaissa. Kiinteät muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Kulttuuriympäristöä sivutaan laajalti muussakin lainsäädännössä, kuten ympäristövaikutusten arvioinnissa, luonnonsuojelulaissa, metsälaissa, vesilaissa, tielainsäädännössä ja maa-aineslaissa. Niissä on mm. ympäristön kauneus- ja kulttuuriarvojen vaalimiseen ja suojeluun tähtääviä säädöksiä.

Lainsäädäntö antaa Museovirastolle mahdollisuuden osallistua laaja-alaisesti kulttuuriympäristön vaalimiseen ja sen muutokseen yhdessä kansalaisten, muun valtion- ja julkishallinnon, järjestöjen ja asiantuntijoiden kanssa.

Rakennusperinnön vaaliminen on kuitenkin muutakin kuin lainsäädäntöä ja hallintoa; se on rakennusperinnön tutkimusta ja tunnetuksi tekemistä, restauroinnin ja korjausrakentamisen osaamista, taloudellista tukea ja kehittämishankkeita ja ennen kaikkea rakennusten jatkuvaa oikeaa hoitoa.

Rakennetun kulttuuriympäristön suojelluista kohteista on saatavissa paikkatietoa. Tarkemmat ohjeet aineistojen käytöstä ja luovutuksista: Kulttuuriympäristön tietojärjestelmä 

Lisää kaavoituksesta ja suojelusta (rakennusperinto.fi)

Lisää osallistumisesta (rakennusperinto.fi)

Rakennettu kulttuuriympäristö

Helsingin Kulttuuritalon pihalla sijaitseva Wäinö Aaltosen veistos "Rakentajan käsi."

Kokkolan vanha yhtenäinen puukaupunginosa Neristan on suojeltu asemakaavassa. Alueen monimuotoinen rakennuskanta muodostuu porvareiden, käsityöläisten ja merimiesten asuintaloista.

Viljo Revellin 1950-luvun lopulla Espoon Tapiolaan suunnittelema tornitalo.