|
Etusivu |
Seurasaaren ulkomuseossa on kävijän mahdollisuus perehtyä Suomen maakunnille tyypillisiin rakennuksiin ja rakennusryhmiin 1600-luvun lopulta 1900-luvulle. Museotaloissa voi tutustua eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten asumiseen, elämiseen ja työntekoon. Kansanpukuihin pukeutuneet oppaat johdattavat museokävijät vanhanajan käsitöiden, puhdetöiden ja erilaisten tapahtumien avulla entisajan elämään.
Täydellisen pihapiirin kaikkine rakennuksineen muodostavat Niemelän torppa Konginkankaalta ja Antin umpipihatalo Säkylästä. Säätyläisten elämää valaisevat 1600-luvun lopulla rakennettu Karunan puukirkko, 1700-luvulta peräisin olevat Kahiluodon kartano Taivassalosta sekä Iisalmen pappila. Lisäksi Seurasaareen on sirretty mm. Kurssin talo Kuortaneelta, Ivars Närpiöstä, Selkämä Pieksämäeltä, Halla Hyrynsalmelta sekä Pertinotsa Raja-Karjalasta. Savitaipaleen aitat siirrettiin museoon 2002. Museokaupassa myydään kotimaisia käsitöitä ja matkamuistoja sekä Museoviraston julkaisuja, opaskirjoja, kortteja ja karttoja. Kauppa on avoinna museon aukioloaikoina.
Nyt voit äänestää Seurasaaren ulkomuseon suosikkikohteeksesi. |
![]() |
Opastettuja kierroksia päivittäin: saksaksi klo 12, suomeksi ja ruotsiksi klo 13, englanniksi klo 15. | ![]() |
Perinnekasvipäivä lauantaina 11.9. klo 12-16. |
![]() |
Lasten Seurasaari sunnuntaina 5.9. klo 11-16 Antin aukiolla. |
![]() |
Antin Kaffeliiterissä on tarjolla kahvia, teetä, virvokkeita ja tuoreita leivonnaisia. Ryhmät voivat tilata kahvituksen tai keittolounaan. |
|
Osoite: Tiedustelut: |
Avoinna 2010: Pääsymaksut: |