Tiedotusvälineille

VIIMEINEN VEHNÄPURJEHDUS

28.5.2009

Suomenlinna-museon posterinäyttely kertoo viimeisestä vehnäpurjehduksesta

Toukokuun 28. päivä 2009 tulee kuluneeksi tasan 60 vuotta siitä, kun suuret purjelaivat viimeisen kerran nostivat ankkurinsa purjehtiakseen vehnälastissa Australiasta Kap Hornin kautta Eurooppaan. Suomenlinna-museossa on 29.5.-19.7.2009 esillä posteri-näyttely ”Viimeinen vehnäpurjehdus”, joka kertoo nelimastoparkkien Passat ja Pamir viimeisestä matkasta.

Lehdistökuvat

Näyttelyn on käsikirjoittanut Ålands sjöfartsmuseum. Kaikkiaan 11 museossa eri puolilla maailmaa samanaikaisesti avattavan näyttelyn tuottaa Helsinkiin Suomenlinnan hoitokunta yhteistyössä Museoviraston Perinnelaivarekisterin kanssa.

Näyttelyssä voi nähdä ensimmäistä kertaa myös merikapteeni Sten Lillen ainutlaatuisen, vuonna 1934 kuvaaman lyhytelokuvan "Favellin viimeinen matka".

Lisätietoja näyttelystä antaa Perinnelaivarekisterin sihteeri, tutkija Hannu Matikka, puh. 050 354 4929, hannu.matikka@nba.fi

Suomenlinna-museo
Suomenlinna C 74
Avoinna: 2.5.-30.9. ma-su 10-18, 1.10.-31.12. ma-su 10-16
Juhannusaattona museo on avoinna klo 10-16 ja juhannuspäivänä klo 12-18
Suomenlinna-museon verkkosivut: http://www.nba.fi/fi/suomenlinna_museo

Lehdistökuvia

Nämä kuvat on tarkoitettu vain tiedotusvälineiden käyttöön.
Julkaistaessa mainittava: Museovirasto.
Muu käyttö on kielletty.
Klikkaa kuvaa niin saat sen ladattavaksi.

”Viimeinen vehnäpurjehdus” -näyttelyn juliste.

Nelimastoparkki Passatin raakapuulla.
Kuva: Ålands sjöfartsmuseum

Nelimastoparkki Passatin raakapurjetta vaihtamassa.
Kuva: Ålands sjöfartsmuseum

Nelimastoparkki Pamir myrskyssä 40. astetta eteläistä leveyttä kesäkuussa 1949.
Kuva: Ålands sjöfartsmuseum

Nelimastoparkki Pamir saapumassa Falmouthiin lokakuussa 1949.
Kuva: Ålands sjöfartsmuseum

ANTAUTUMINEN
Komendantti  Cronstedtin vaikea kevät 1808

Suomenlinna-museo 7.5.2008 – 31.12.2009

Näyttelyn on valmistanut Suomen kansallismuseo yhteistyössä Suomenlinnan hoitokunnan kanssa.
Käsikirjoitus: Ritva Wäre
Näyttelyarkkitehtuuri ja grafiikka: Esa Vesmanen, Anne Varsamäki, Pure Design Oy
Videot: Maarit Lalli, Rauno Ronkainen, Kepa Lehtinen ja Petzi Luukkainen
Esineet: Suomen kansallismuseon kokoelmista.

Toukokuun 7. päivänä yleisölle avattava näyttely Antautuminen liittyy 200-vuoden takaisiin tapahtumiin. Ruotsin ylpeys, Sveaborg, suomeksi Viapori, antautui neuvottelujen jälkeen venäläisille piirittäjille. Toukokuun 3. ja 6. päivän välillä ruotsalaiset joukot poistuivat linnoituksesta ja tilalle tuli venäläisiä. Venäjän lippu nostettiin salkoon Kustaanmiekalla 8. toukokuuta ja linnoituksessa alkoi sen venäläinen aika.

Näyttelyssä ei esitellä laajemmin Suomen sodan vaiheita tai sen suurvaltapoliittisia taustoja. Näitä tarkastellaan useissa näyttelyissä eri puolilla Suomea kuluvana vuonna. Mm. Suomen kansallismuseossa valmistellaan 9. lokakuuta avattavaa Suomen sotaan liittyvää suurnäyttelyä.

Suomenlinna-museossa keskitytään linnoituksen komendanttiin, vara-amiraali Carl Olof Cronstedtiin. Tämä oli menestynyt kahden Ruotsin kuninkaan palveluksessa ja ollut Ruotsinsalmen toisen meritaistelun (1790) juhlittu sankari. Ura loppui Viaporin antautumiseen ja elämänsä viimeiset vuodet Cronstedt  perheineen eli hiljaista elämää Herttoniemen kartanossa. Aikalaiset ja jälkipolvetkin tuomitsivat hänet maanpetturina, mutta myöhemmät tutkijat ovat oppineet ymmärtämään Cronstedtin toimintaa oman aikansa yhteyksissä.

Otteita näyttelytekstistä

Viaporin merilinnoituksen tärkein tehtävä oli Ruotsin sotasuunnitelmien mukaan puolustautua siihen asti kun apujoukot saapuisivat meritse ja vastahyökkäys voitaisiin aloittaa. Suomen sodassa Pohjolan Gibraltariksi kutsuttu linnoitus epäonnistui tehtävässään ja antautui toukokuun alussa 1808. Helmikuussa alkanut Suomen sota oli edennyt nopeasti. Aleksanteri I antoi jo huhtikuun 1. päivänä Suomen kansalle ja Euroopan valtioille tiedotteen, jonka mukaan Suomi oli ikuisiksi ajoiksi liitetty Venäjään. Sotatoimet jatkuivat kuitenkin syksyyn asti ja lopullinen Haminan rauha solmittiin vasta 17.9.1809.

Antautuminen tuskin ratkaisi sodan kulkua, mutta sillä oli suuri symbolinen merkitys. Linnoituksen komendantti, vara-amiraali C. O. Cronstedt leimattiin maanpetturiksi ja hänen kunniakas sotilasuransa päättyi Viaporin kylmän kevään tapahtumiin.

Carl Olof Cronstedt 1756-1820

Carl Olof Cronstedt syntyi Puotilan kartanossa ja kuoli Herttoniemen kartanossa. Molemmat nykyään Itä-Helsingissä sijaitsevat kartanot olivat silloin vielä Helsingin pitäjän aluetta. Helsingin pitäjän kirkolla on myös Cronstedtin hautakappeli, jossa ei ole siihen haudattujen nimeä näkyvissä. Cronstedt kuului molempien vanhempiensa puolelta vanhoihin sotilassukuihin, joilla oli monia liittymiä Viaporiin.

Cronstedtin sotilaskoulutus aloitettiin jo lapsena ja ensimmäisessä palkatussa virassaan hän aloitti oman isänsä johtamassa tykistökomppaniassa Viaporissa vuonna 1772. Sen jälkeen Cronstedt eteni sotilasurallaan nopeasti. Hän palveli eri tehtävissä ulkomailla ja Ruotsissa ja päätyi myös korkeaan asemaan laivastoasioiden esittelijäksi lähelle hovia.

Vuonna 1794 Cronstedt avioitui Ruotsissa kreivitär Beata Sofia Wrangel af Saussin (1762 –1840) kanssa. Tämä oli Karlskronassa toimineen amiraalin, kreivi Anton Johan Wrangelin tytär. Cronstedtien perheessä oli kolme lasta, Hedvig Charlotta (1795-1868), Gabriel Anton (1798-1893) ja Carl Olof (1800 -1883). Kaikki olivat Viaporissa piirityksen aikana ja kaikki menestyivät elämässään hyvin: molemmista pojista tuli sotilaita ja maaherroja. Kuvankaunis tytär nimitettiin Venäjän keisarinnan hovineidoksi ja hän puolestaan nai maaherran.

Ruotsinsalmen sankari

Taistelut itäisellä Suomenlahdella kuuluivat Kustaa III:nnen Venäjän-sotiin, joiden tarkoituksena oli valloittaa Ruotsille takaisin Turun rauhassa 1743 menetetyt alueet ja piirittää Pietarin kaupunkia. Ruotsinsalmen ensimmäisessä meritaistelussa 24.8.1789 Ruotsin saaristolaivasto kärsi raskaan tappion. Uuteen taisteluun valmistauduttiin rakentamalla lisää laivoja ja värväämällä miehistöä. Venäjän ja Ruotsin saaristolaivastot ottivat 9.7.1790 yhteen Kotkan lähellä toisessa Ruotsinsalmen taistelussa, jota Kustaa III itse johti. Osaksi hyvän tuulen ansiosta Ruotsin laivasto saavutti historiansa suurimman voiton. Kuningas oli nimittänyt Cronstedtin lähimmäksi neuvonantajakseen, lippukapteeniksi, juuri taistelua varten, ja Cronstedt sai osan kunniasta. Voiton jälkeen Cronstedt oli kuninkaan luottomies ja tämän suuressa suosiossa.

Viaporin komendantti

Cronstedt toimi johtoasemassa Viaporissa kahteen otteeseen, vuosina 1792-1797 ja  1801-1808. Molemmilla kerroilla Cronstedt joutui Viaporiin sen jälkeen kun hän oli menettänyt korkeamman virkansa Tukholmassa. Varsinkin toisella kerralla muutto Suomeen oli takaisku ja pettymys, vaikka Cronstedt saikin siitä taloudellisia korvauksia.

Kustaa III:n kuoleman jälkeen 1792 Cronstedt erotettiin virastaan Tukholmassa ja holhoojahallitus määräsi hänet saaristolaivaston Suomen eskaaderin päälliköksi Viaporiin, missä hän viipyi vuoteen 1797. Kustaa IV Adolfin tultua täysi-ikäiseksi Cronstedt nimitettiin 1797 uuteen virkaan Ruotsin laivastojen kenraaliadjutantiksi ja laivastoasioiden esittelijäksi. Yleneminen jatkui kuninkaan suosiossa. Vuonna 1801 Cronstedtilla oli merkittäviä tehtäviä laivaston palveluksessa ja valtionhallinnossa lähellä hovia. Kuninkaan suosio loppui äkkiä: joulukuussa 1801 Cronstedt määrättiin Viaporin komendantiksi.

Viaporissa Cronstedt johti linnoituksen varustamisen täydentämistä. Lisäksi Cronstedtia kiinnostivat linnoituksen sosiaaliset kysymykset ja kouluolojen järjestäminen. Cronstedt huolehti kuninkaan käskystä myös Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkin saattamisesta valmiiksi yhdessä pronssiosat suunnitelleen Sergelin kanssa.Vuonna 1802 kuningas Kustaa IV Adolf vieraili puolisoineen Helsingissä ja Viaporissa. Linnoituksen tarkastamisen jälkeen kuningaspari söi päivällistä Cronstedtin luona.

Piiritys

Suomen sota alkoi 21. helmikuuta 1808 kun Venäjän joukot ylittivät Kymijoen. Jo vähän aiemmin Cronstedt oli saanut kuninkaan käskykirjeen. Jos Suomi valloitettaisiin tuli linnoitusta puolustaa henkeen ja vereen. Laivat olisi poltettava mieluummin kuin jätettävä viholliselle.

Venäläiset aloittivat Viaporin pommitukset 19.- 21. maaliskuuta. Linnoituksesta vastattiin siihen jatkuvalla tykkitulella. Tämä jälkeen aloitettiin jo neuvottelut. Pommitukset alkoivat uudelleen 28.3. ja jatkuivat viiden päivän ajan. Tykistötuli kesti 7-8 tuntia päivässä. Linnoituksessa kuoli kuusi henkilöä ja haavoittui 32. Aineelliset vahingot jäivät muutamien kattojen vaurioitumiseen ja ikkunoiden särkymiseen.

Viaporin pommittaminen mantereelta ei ollut helppoa pitkän välimatkan ja aluksi vain kevyen kenttätykistön avulla. Venäläisille 18.3. antautuneesta Svartholmasta oli saatu raskaampaa tykistöä ja sitä anottiin lisää keisarilta. Venäläiset kehittivät myös siirrettäviä laitteita, joiden avulla tykit voitiin viedä jäälle lähelle linnoitusta. Puolustajat taas sahasivat railoja linnoituksen ympärille, mutta ne jäätyivät pian umpeen.

Piirityksen alkaessa Viaporissa oli 190 upseeria ja 6560 miehistön jäsentä sekä yli 700 käsityöläistä. Lisäksi oli noin 1800 siviiliä, pääasiassa naisia ja lapsia. Venäläisiä piirittäjiä oli aluksi 2000, maaliskuun puolivälissä 4000 ja huhtikuun alussa 6500.

Neuvottelut ja sopimus

Venäläisten taktiikkaan kuuluivat aseiden käytön lisäksi neuvottelut ja lupausten ja uhkausten levittäminen eristetyille saarille. Ilmeisesti venäläiset käyttivät apunaan myös ”kultaista ruutia” eli lahjuksia neuvottelujen vauhdittamiseen ja toimittivat saarelle väärennettyjä lehtisiä, joissa kerrottiin Ruotsin huonosta sotamenestyksestä. Monivaiheisten neuvottelujen välillä Cronstedt konsultoi upseereista koottua paikallista sotaneuvostoa. Pääneuvottelijat olivat Cronstedt ja piiritysjoukkojen komentaja insinöörikenraali Jan Peter van Suchtelen (1751 -1836). Neuvottelujen vaiheet olivat seuraavat:

21.3. van Suchtelenin edustaja hovineuvos Hagelström jätti Cronstedtin edustajalle eversti Fredrik Adolf Jägerhornille jäällä linnoituksen lähellä kirjeen, jossa pyydettiin olemaan pommittamatta Helsinkiä, ja tähän suostuttiin.

22.3. venäläiset ehdottivat uusia neuvotteluja. Cronstedt suostui ja poistui vastoin ohjesääntöjä linnoituksesta jäälle keskustelemaan eversti Anselm de Giboryn ja luutnantti Paul van Suchtelenin kanssa. Cronstedt halusi lähettää naiset ja lapset turvaan, mihin ei suostuttu.

22.3. neuvoteltiin myös linnoituksessa Jägerhornin asunnossa, mihin venäläiset vietiin sidotuin silmin. Cronstedtin puolisolle ja lapsille tarjottiin mahdollisuutta lähteä linnoituksesta, mihin Cronstedt ei suostunut.

23.3. van Suchtelen ja Cronstedt neuvottelivat keskenään Lonnan saarella. Venäläiset esittivät  antautumista, mutta Cronstedt torjui sen.

2.4. sovittiin yhden vuorokauden mittaisesta aselevosta. 3.4. neuvoteltiin jälleen Lonnalla Cronstedtin ja van Suchtelenin johdolla ja valmisteltiin 6.4. allekirjoitettavaa sopimusta.

Aseleposopimus allekirjoitettiin linnoituksessa 6.4.1808. Sopimuksen mukaan Viapori antautuisi, ellei Ruotsista olisi toukokuun 3. päivään mennessä tullut vähintään viisi linjalaivaa linnoituksen avuksi. Linnoitus olisi luovutettava kaikkine varusteineen ja laivastoineen. Lisäksi sovittiin, että venäläiset luovuttaisivat 100 000 taaleria Cronstedtille linnoituksen velkojen maksuun. Aselevon takuuna venäläisille luovutettiin kolme varustettua saarta: Särkkä, Pikku Mustasaari ja Länsi-Mustasaari.

Luovutus

Kuriirit, majuri Liljensparre ja luutnantti Callerstedt lähetettiin 7.4. Tukholmaan viemään Cronstedtin raporttia ja sopimusta tiedoksi. He pääsivät perille vasta 3. ja 7. toukokuuta venäläisten viivytettyä matkaa. Avun saaminen ajoissa oli jo alkuaan ollut epätodennäköistä, sillä viittä linjalaivaa ei varusteta hetkessä, matkaan Karlskronasta olisi mennyt aikaa ja meri oli vielä jäässä.

Luovutus alkoi puolen päivän aikaan 3. toukokuuta 1808. Linnoituslaitteet tyhjennettiin aseista ja sotilaat marssivat jäätä pitkin tai vietiin veneillä Helsinkiin. Tilalle marssivat venäläiset joukot jäälle rakennettua puusiltaa pitkin. Joukkojen vaihtoa jatkui pari päivää. Aikalaislähteiden mukaan linnoituksesta poistuneet itkivät ja kirosivat komentajaansa.

Saaristolaivaston lähes sata alusta jätettiin venäläisten haltuun ja käyttöön sodan loppuajaksi. Venäläisille jäi myös lähes tuhat tykkiä. Noin kuusituhatta miestä joutui sotavangiksi, mutta heidät vapautettiin sillä ehdolla, että he vannoivat uskollisuutta Venäjän keisarille.

Luovutusparaati  järjestettiin Susisaaren linnanpihalla Ehrensvärdin haudalla toukokuun 6. päivänä 1808. Samana päivänä klo 14 komendantti perheineen poistui saarelta. Mantereella hänet otti vastaan kenraali Nikolai Kamenski. Venäläiset sotilaat tekivät kunniaa ja rumpuja päristettiin kolme kertaa. Susisaaren linnanpihalla pidettiin 8. toukokuuta kiitosjumalanpalvelus. Sen jälkeen laukaistiin 121 tykinlaukausta ja nostettiin Venäjän lippu salkoon Kustaanmiekalla.

Tuomio

Pohjolan Gibraltarin antautumisen katsottiin ratkaisseen sodan lopputuloksen. Erityisen raskaana pidettiin sitä, että Cronstedt oli vastoin nimenomaisia ohjeita antanut saaristolaivaston alukset viholliselle ja luovuttanut näille jopa Augustin Ehrensvärdin haudan. Tukholmassa arveltiin yleisesti, että Cronstedt oli myynyt maansa venäläisille, tullut hulluksi tai halunnut kostaa kuninkaalle aiemman syrjäyttämisensä. Entiset tukijat ja ystävät käänsivät Cronstedtille selkänsä. Cronstedt haastettiin Ruotsissa muiden Viaporin sotaneuvoston jäsenten kanssa sotaoikeuteen. Hänet tuomittiin menettämään aatelisarvonsa, henkensä ja omaisuutensa. Päätös alistettiin kuninkaan harkintaan ja lykättiin sotahovioikeuden tarkistettavaksi. Kuningas keskeytti prosessin Aleksanteri I:n pyynnöstä 1811.

Herttoniemi

Elämänsä viimeiset vuodet Cronstedt eli hiljaista elämää perheensä parissa Herttoniemen kartanossa. Hän ei hoitanut mitään virkaa Venäjän armeijassa tai suuriruhtinaskunnan hallinnossa. Hän osallistui kuitenkin juhlallisuuksiin, joita järjestettiin Aleksanteri I:n vieraillessa Suomessa 1819.

Cronstedt oli omistanut Herttoniemen kartanon jo 1793-99. Komendantin virkaetuihin kuului myös Mäkkylän puustelli mantereella. Antautumisen jälkeen perhe asui Mäkkylässä ja Cronstedt harkitsi myös kaupunkitalon rakennuttamista Helsinkiin. Vuonna 1813 Cronstedt osti uudelleen Herttoniemen kartanon ja rakennutti sinne kivisen päärakennuksen. Pehr Granstedtin suunnittelemassa talossa käytettiin hyväksi vanhan keramiikkatehtaan rakennusta, johon lisättiin toinen kerros. Cronstedtin aikana täydennettiin jo 1760-luvulla perustettua puistoa, jossa yhdistyivät ranskalaisen ja englantilaisen puutarhan piirteet.

Jälkimaine

Viaporin antautumisen syitä käsiteltiin ruotsalaisissa, suomalaisissa ja venäläisissä tutkimuksissa ja lehtiartikkeleissa kautta 1800-luvun. Cronstedtia syytettiin jopa lahjusten ottamisesta, mitä ei kuitenkaan voitu todistaa eikä ole myöhemmässä tutkimuksessa pidetty todennäköisenä. Ehkä Cronstedt oli vain taitamaton todellisen uhan edessä. Ehkä hänet petettiin väärillä tiedoilla sotatilanteesta.

J. L. Runebergin Vänrikki Stålin tarinoiden toisen osan myöhempiin painoksiin lisättiin 1883 Runebergin jo aiemmin kirjoittama runo Viapori, joka vakiinnutti Cronstedtin synkän jälkimaineen ja iskostui suomalaisten mieliin. Myöhemminkin oli tärkeää tuomita upseeri, joka toimii vastoin ylipäällikön käskyjä ja neuvotteli kuninkaan puolesta.

Todellisuudessa Suomen sodassa tehtiin muitakin paikallisia aseleposopimuksia. Linnoitusten piiritys-, neuvottelu- ja antautumistilanteita varten oli omat kansainväliset upseerien ja herrasmiesten sääntönsä. Myöhempi tutkimus on sijoittanut Cronstedtin toiminnan yhteyteen muun suomalaisen säätyläistön, varsinkin entisten kustaviaanien, ajattelun ja toiminnan kanssa. Ehkä Cronstedt oli yksi niistä, jotka näkivät suuren Venäjän takaavan suomalaisille paremman tulevaisuuden.

Lehdistökuvia on osoitteessa: http://www.nba.fi/fi/slinna_tiedotusvalineille_kuva.