![]() |
![]() |
|
Henkilöhakemisto ToimipisteetPalaute |
På svenska | In English |
![]() |
Arkeologiset kokoelmatArkeologiset kokoelmat eroavat muista museokokoelmista esimerkiksi siinä, että suuri osa aineistosta on sirpalemateriaalia. Kokoelmissa on esineistöä koko nykyisen Suomen alueelta sekä ns. luovutetulta alueelta. Kokoelmien valtaosa ajoittuu kivi-, pronssi- ja rautakaudelle. Vuoden 2011 alusta lähtien myös historiallisen ajan arkeologiset löydöt luetteloidaan arkeologisiin kokoelmiin. Yhteistä on se, että kaikki ovat niin sanottuja maalöytöjä. Muinaismuistolain mukaan maalöydöistä on ilmoitettava Museovirastolle, jolla on oikeus lunastaa ne valtion kokoelmiin. Löytäjä voi myös lahjoittaa löytönsä kokoelmiin. Vuosittain kokoelmiin saadaan pari sataa yksityishenkilöiden toimittamaa löytöä. Suurin osa kokoelmien kasvusta on arkeologisen tutkimustoiminnan tulosta. Ulkomaisen ns. vertailevan arkeologisen kokoelman pääosa on Venäjältä ja hankittu Suomen autonomian aikana. Esineitä on myös mm. muista Euroopan maista sekä Egyptistä ja Palestiinasta. Ulkomaista kokoelmaa ei nykyisin kartuteta. Arkeologisissa esinekokoelmissa on noin 39 000 päänumeroa. Alanumeroiden lukumäärä vaihtelee yhdestä useaan tuhanteen.
|
|||||
| |
Tietoa sivustosta Sivukartta |
Sivu päivitetty 16.12.2011 © Museovirasto |
|||