|
Kulttuuriympäristön tietojärjestelmä

Näsbyn niityt Pohjanpitäjänlahden pohjukassa ovat vanhaa perinnemaisemaa. Kuva: Museovirasto / Sirkka-Liisa Seppälä 2004.

Ylikatarin pronssikautinen hautaröykkiö on Piikkiössä. Kuva: Museovirasto/Kaisa Lehtonen

Kotkan Sunila on nykyaikainen rakennettu kulttuuriympäristö. Kuva: Museovirasto/Soile Tirilä
|
Kulttuuriympäristön tietojärjestelmään on tallennettu erilaisia suojeluun liittyviä tietoja muinaisjäännöksistä, hylyistä ja rakennetusta kulttuuriympäristöstä. Osaan tiedoista voi tutustua rekisteriportaalin internetjakelun kautta. Suojelu- ja tutkimustehtäviä hoitavat museot voivat käyttää laajemmin kulttuuriympäristön tietojärjestelmää Museoverkon kautta. Samoja tehtäviä hoitavat viranomaiset ja laitokset voivat saada käyttöoikeuden Museoverkon rekisteriportaaliin.
Aineistoa saa sähköisessä muodossa käytettäväksi esimerkiksi paikkatietojärjestelmissä tai tietokannoissa.
Muinaisjäännösrekisterin aineisto on maksullista jatkuvassa liiketaloudellisessa käytössä tai julkisessa uudelleenlevityksessä. Käyttölisenssiin kuuluu vuosittainen päivitys. Maksullista käyttöä on esimerkiksi metsäteollisuuden puunkorjaukseen ja metsäsertifiointiin liittyvä aineiston käyttö.
Aineistot ovat maksuttomia kertaluontoiseen viranomaiskäyttöön kuten kaavoitukseen ja ympäristöselvitysten tekemiseen sekä tutkimuskäyttöön. Aineiston irroittaminen tietojärjestelmästä laskutetaan tuntiveloituksella.
Luovutettavan aineiston käytöstä tehdään kirjallinen sopimus.
Luovutukseen kuluva vähimmäisaika tilauksesta aineiston saamiseen on noin viikko.
Aineistoluovutus tapahtuu joko kunnittain tai paikkatietoaineistona toimitetun rajauksen alueelta. Aineistojen luovutusformaatti on Mapinfo tab, Esri Shape tai Access2000. Aineistojen koordinaattijärjestelmä on ETRS-TM35FIN. Vuoden 2011 ajan aineisto on saatavissa myös YKJ-muodossa.
RKY-aineistoa (valtakunnallisesti merkittävät rakennetun ympäristön kohteet) on mahdollista ladata maksutta vuodeksi käyttöönsä Paikkatietolainaamon kautta: http://www.paikkatietolainaamo.fi/. Palvelu vaatii rekisteröitymisen.
Korkeakoulujen tutkimus ja opetuskäyttöön voi paikkatietoaineistoja ladata PaITuli-paikkatietopalvelusta. Palvelu on CSC:n eli Tieteen tietotekniikan keskuksen ylläpitämä.
|
Museoviraston paikkatietoaineistoja voi katsella Paikkatietoikkunassa muiden viranomaisten aineistojen kanssa.
Hinnasto/Muinaisjäännösrekisteri [Muinaisjäännösrekisterin aineiston ja päivitysten hinnat]
Hinnasto/Tuntiveloitteiset palvelut [Asiantuntijapalvelu / hintaryhmä 8]
Arkeologia/Suojelu [Muinaisjäännösten suojeluun liittyvää tietoa]
Rakennusperintö/Rakennussuojelu [Rakennusten suojeluun liittyvää tietoa]
Museoverkko [Museoviraston kehittämä ekstranet-palvelu kulttuuriperintöalan toimijoiden tiedonvaihtoon ja verkostoitumiseen. Palvelu edellyttää rekisteröitymistä.]
Kulttuuriympäristön rekisteriportaalin internet-palvelu [Kaikille avoin palvelu, jossa voi selata suojelukohderekistereitä]
PaITuli-paikkatietopalvelu [CSC:n paikkatietopalvelu korkeakouluille]
Paikkatietoikkuna Esimerkki 1 Esimerkki 2 Esimerkki 3 [Museoviraston paikkatiedot Paikkatietoikkunan karttaikkunassa]
Tiedustelut ja aineistojen tilaaminen
Paikkatietoja koskevat tiedustelut ja tilaukset: paikkatieto@nba.fi
Sivun hakusanat: paikkatieto, tietokanta, aineistoluovutus, sähköinen aineisto, kaavoitus, metsäsertifiointi
|
|