Etusivu > Helsinki > Vanhakaupunki > Muut Vanhankaupungin kohteet > Vanhankaupungin kirkko
Vanhankaupungin kirkko ja kirkkotarhaNils Cleve 1930-31 |
|
| Ensimmäinen arkeologisen kiinnostuksen kohde Vanhassakaupungissa oli vuonna 1866 löydetty rikkaan, alun perin hollantilaisen porvarin Hans van Sandenin hautakivi. Sen jäljennös lepää tälläkin hetkellä Vanhankaupungin kirkkoraunion sisällä kaivamattoman haudan kohdalla.
Vuosina 1930-31 tutkittiin 20 x 10 metrin kokoisen, 1550-luvulla rakennetun puukirkon rauniota, hautakammiota ja kolmea kiviröykkiöitä kirkkotarhassa. Kirkon runkohuoneesta ja siihen liittyvästä asehuoneesta löytyi yli 130 arkkuhautausta. Kirkon kuoriosassa oli seitsemän tiilimuurattua hautaa paasineen. Vainajat ja arkut olivat lähes kokonaan maatuneita. Lisäksi kirkon pohjoispuolella sijainneessa maanalaisessa tiilisessä hautakammiossa oli kahdessa tasossa vainajia. Kirkkotarhassa tutkittiin kolmea kiviröykkiötä, joista yksi oli mahdollisesti pienen hautakappelin pohja.
1670-luvulle asti käytössä olleen kirkon kivijalka jätettiin kaivauksien jälkeen esille, ja se on edelleen nähtävillä Vanhankaupungintien varressa. Tiilimuurattuja
hautoja.
Arkkuhautauksia. Nils Cleve 1930-31, HKM
Hautakammio ja sen kaivajat. |
Rekonstruktiopiirros kirkosta. Tommi Teräväinen, Markku Heikkinen ja Markus Hiekkanen 2002, HKM Yleiskartta
kirkkoalueesta.
Kirkon pohjakartta. Nils Cleve 1930-31, HKM |
Etusivu | Sivukartta | Helsingin keskustaan | Muut Vanhankaupungin kohteet
|
|