Snellmaninkatu 4 - 6

Museovirasto 1999

> Elias Mårtenssonin talo

> Navetta ja karjapiha

> Venäläisten isonvihan aikainen kenttälinnoitus

> Eteläinen suokatu

> Tonttien asukkaat

> Eläinten luut ja kasvinjäänteet

> Esinelöydöt



Suomen Pankki hankki vuonna 1998 omistukseensa Snellmaninkatu 4–6:ssa sijaitsevat kaksi kivitaloa. Suunnitelmissa oli rakennusten kunnostaminen ja sisäpihojen kattaminen lasilla. Oli odotettavissa, että pihoilla olevat, vuosisatojen takaisesta Helsingistä kertovat, arkeologiset maakerrokset olisivat edelleen koskemattomia. Koska ne olisivat tuhoutuneet rakennustöissä, piha-alueet tutkittiin etukäteen arkeologisin kaivauksin. Kaivaukset teki Museovirasto syksyllä 1999.


Elias Mårtenssonin talo

Kaivauksissa tutkittiin osa kauppias Elias Mårtenssonin tontilla sijainneesta asuinrakennuksesta. 1680-luvun puolivälissä rakennetussa hirsitalossa oli matala kivijalka. Tuvan nurkassa oli takka tai uuni, jossa oli ollut tiilistä muurattu savupiippu. Lisäksi löytyi jäännöksiä puisista lattiarakenteista. Talon katto oli ajan tapaan luultavasti katettu tuohilevyillä, joiden päällä oli turvetta tai pitkittäin halkaistuja ohuita riukuja eli malkoja. Arviolta noin 5 x 5 metrin kokoista tupaa käytettiin ruuanlaittoon, ateriointiin, työaskareisiin ja nukkumiseen. Rakennuksessa oli mahdollisesti myös kamari. Tuvan vieressä oli eteistila tai välikkö, jossa säilytettiin löydöistä päätellen hevoskaluja, kalaverkkoja, tynnyreitä ym. tarvikkeita.

 

Sivun alkuun


Pihapiirin rekonstruktio.
              Jaana Mellanen, HKM.

Pihapiirin rekonstruktio.
Jaana Mellanen, HKM.




Uunin 
              perustus.
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Uunin perustus.
Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO


Talon rekonstruktio. Jaana Mellanen, HKM

Talon rekonstruktio. Jaana Mellanen, HKM

Navetta ja karjapiha

Elias Mårtenssonin talon eteläpuolella oli hirsirakennus, jota käytettiin alun perin mahdollisesti asuinrakennuksena. Myöhemmin se toimi kuitenkin navettana. Rakennuksen puisen lattian päällä oli nimittäin paksu kerros lantaa sekä karjan kuivikkeina käytettyjä puulastuja ja sammalta. Lisäksi rakennuksen sisältä löytyi eläinten talviruokinnassa käytettyjä lehdesnippuja eli kerppuja. 1600-luvulla oli aivan tavallista, että kaupunkilaisilla oli lehmiä ja muita kotieläimiä.

 

Kivijalallisen rakennuksen ulkoseiniä oli säilynyt puolitoista hirsikertaa. Hirrestä saatiin sahattua dendrokronologinen näyte, joka pystyttiin ajoittamaan 1650-luvulle. Navetan jäätyä pois käytöstä ja romahdettua sen seinien alaosan muodostamaa hirsikehikkoa käytettiin pihapiirin tunkiona. Myös naapurissa asuvan Johan Spijkin talonväki kuljetti siihen jätteensä, sillä hänen pihaltaan kulki pitkospuut navetanpohjalle. Niitä pitkin pääsi kuivin jaloin liejuisen karjapihan ja tonttien välisen ojan yli.

 

Sivun alkuun

Venäläisten isonvihan aikainen kenttälinnoitus

Kaivauksissa löytyi merkillinen, vallimainen puurakennelma, joka ei kokonsa eikä rakennustapansa puolesta ollut tulkittavissa tavalliseksi rakennukseksi. Pohjois-eteläsuuntaisen rakennelman säilyneen osan pituus oli lähes 11 metriä. Rakennelmaan liittyi neljä pystypaalua, joissa olevien loveusten varaan oli asetettu pitkittäisiä, noin neljän metrin pituisia hirsiä; kysymyksessä oli siis ns. varhopatsastekniikka. Hirsiseinämän länsipuolelle oli kasattu runsaasti sekalaista puutavaraa. Hirsiseinämän toisella puolella oli suurista, suorakulmaisista tuohilevyistä ladottu taso.

 

Rakennelma oli kaikella todennäköisyydellä venäläisten isonvihan aikaisen kenttälinnoituksen osa. Vuonna 1721 tehdyn kartan mukaan linnoitusvalli kulki pohjois-eteläsuuntaisena nykyisen Snellmaninkatu 4–6:n sisäpihojen poikki. Dendrokronologinen iänmääritys onnistui kolmesta puunäytteestä, ja ne ajoittuvat 1680-luvulle ja 1700-luvun alkuvuosiin. Rakennelmassa ollut puutavara oli pääasiassa uudelleenkäytettyä kuten vanhoista rakennuksista purettuja hirsiä. Paikalla olleita rakennuksia oli siis ilmeisesti käytetty hyväksi linnoitusta pystytettäessä. Puutavaran joukosta löytynyt esineistö ajoittuu 1700-luvun alkupuolelle.

 

Sivun alkuun

Eteläinen Suokatu

Snellmaninkatu 6:n sisäpihalta löytyi itä-länsisuuntaisen kadun jäännöksiä. Forsell-Avanderin kartan mukaan paikalla sijaitsi katu, joka alkoi rannasta, kulki Suon kaupunginosan eteläosan halki ja päättyi Tallinmäen kallioiseen itärinteeseen. Kadun nimenä oli 1700-luvulla Södra Kärrgatan eli Eteläinen Suokatu. Noin seitsemän metrin levyinen katu oli mukulakivetty 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Kadun pohjoista laitaa reunustanut, huolellisesti kivetty vesikouru oli hyvin säilynyt. Kadun keskilinjalla oli ollut suurempia laakakiviä, ns. pormestarinkivet, joista oli muutama jäljellä. Kaivaushavaintojen perusteella katu on sijainnut samalla paikalla alueen kaavoittamisesta eli 1640-luvusta lähtien aina 1800-luvun alkupuolelle saakka.

 

Sivun alkuun

Tonttien asukkaat

Ns. Forsell-Avanderin karttaan ja siihen liittyvään luetteloon on merkitty kaupungin kaikki tontit ja niiden omistajat 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Nykyisen Snellmaninkatu 4:n sisäpihalla olivat tontit 154 ja 155, joista edellisen omisti Elias Mårtensson ja jälkimmäisen Johan Spijk. Vanhoista henkikirjoista selviää, että Elias Mårtensson oli kauppias, jolla oli Margareta-niminen vaimo. Kirkonkirjojen mukaan he saivat ainakin neljä lasta. Johan Spijkin ammattia ei mainita – hänellä ei välttämättä ollut porvarinoikeuksia. Hänen vaimonsa nimi oli Maria. Johanin ja Marian mahdollisia lapsia ei arkistosta pysty jäljittämään.

 

Sivun alkuun



Navetan nurkkasalvos.
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Navetan nurkkasalvos.
Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO



Kerppuja otetaan talteen.
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Kerppuja otetaan talteen.
Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO



Linnoitusvallia.
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Linnoitusvallia.
Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO


Jaana Mellanen, HKM

Jaana Mellanen, HKM

Napauttamalla kuvaa näet sarjakuvan suurempana



Linnoituksen seinämää ja tuohitaso. 
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Linnoituksen seinämää ja tuohitaso. Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO



Vesikouru.<br>
              Marianna Niukkanen 1999, MV

Vesikouru.
Marianna Niukkanen 1999, MV/RHO




Jaana Mellanen, HKM Jaana Mellanen, HKM

Jaana Mellanen, HKM

Napauttamalla kuvaa näet sarjakuvan suurempana


Eläinten luut ja kasvinjäänteet

Osasta kaivauksissa löytyneistä eläinten luista tehtiin osteologinen analyysi. Suurin osa luista oli peräisin naudasta, ja seuraavaksi eniten oli sikaa sekä lammasta/vuohta. Muista kotieläimistä tunnistettiin kissa (kuvassa) ja koira. Riistaeläinten luita löytyi vain muutama: neljä jäniksenluuta ja yksi hylkeenluu. Linnunluista suurin osa on peräisin kanasta. Lisäksi tunnistettiin metso ja sinisorsa/ankka.

 

Kaivauksissa otetuista maanäytteistä tehtiin makrofossiilisten kasvijäänteiden tutkimus. Lajisto kattoi tärkeimmät 1600–1700-lukujen ravinto- ja hyötykasvit: ohran, rukiin, vehnän, kauran, pellavan ja humalan. Lisäksi tunnistettiin viljapeltojen rikkaruoholajeja. Ravinnoksi keräiltyjä luonnonkasvilajeja olivat vadelma, mansikka ja pähkinä, ja katajanmarjoja oli käytetty oluenpanossa mausteena. Tuontihedelmistä tunnettiin viikuna. Voimakkaasta ihmistoiminnasta kertovien kulttuuririkkaruohojen ja satunnaiskasvien eli ruderaattien jäännemäärä oli melko suuri. Lukuisat kosteikkolajit kertovat puolestaan merellisestä elinympäristöstä.

 

Sivun alkuun


Kissan luita. Soile Tirilä, MV

Kissan luita. Soile Tirilä, MV/RHO


Soile Tirilä, MV

1 Soile Tirilä, MV/RHO.

Esinelöydöt

Snellmaninkatu 4-6:n kaivauksella talletettiin yli 6 000 yksittäistä esinelöytöä sekä yli 90 kiloa eläinten luita. Esinelöydöistä noin puolet on erilaisten keramiikka-astioiden palasia, niistä suurin osa punasavikeramiikkaa. Seuraavaksi yleisin löytöryhmä on lasi, käsittäen sekä ikkunalasia että pullojen ja juomalasien sirpaleita. Valkosaviset tupakkapiiput olivat myös yleisiä löytöjä. Metalliesineitä talletettiin noin sata, joista noin puolet on rautaa, seuraavaksi eniten on kuparista valmistettuja esineitä.

 

Pihojen tiivis, kostea ja lantapitoinen maaperä oli säilyttänyt orgaanisen aineksen poikkeuksellisen hyvin. Nahkakenkien pohjia ja muita nahanpalasia löytyi satoja, minkä lisäksi talletettiin runsaasti puuastioiden osia, tekstiilinkappaleita sekä tuohesta ja kaarnasta valmistettuja esineitä. Tällaiset löydöt ovat varsin harvinaisia 1600-luvun kaivauksilta.

 

 

1 Lyijysinetti eli plombi oli tekstiiliteollisuuden käyttämä laadunvalvontamerkki, joka kiinnitettiin pakassa olevan kankaan reunaan. Elias Mårtenssonin talosta löytynyt kangaspakan lyijysinetti, jonka alkuperä on tuntematon.

 

2 Elias Mårtenssonin talon uunin vierestä löytyi rautainen avain, joten ulko-ovessa on ollut lukko – ellei avain sitten kuulunut esimerkiksi tuvassa olleeseen arkkuun.

 

3 Jalkineiden pohjia 1600- ja 1700-luvuilta. Muodin muutokset näkyvät pääasiallisesti kenkien kärjen muodossa.

 

4 Lasittamattoman uunikaakelin palan kasviaiheinen reliefikoristelu on barokkiajalle tyypillinen. Asuinhuoneiden lämmitykseen tarkoitetut kaakeliuunit alkoivat yleistyä porvariskodeissa 1600-luvulla.

 

5 Sinikoristeinen, Hollannissa valmistettu fajanssi jäljitteli kiinalaista posliinia.

 

6 Navetan nurkan alta löytyi neljä pistoolin kuulaa ja 13 kuparista sileää laskurahaa. Kauppias käytti rahoja laskutoimitustensa apuvälineenä yhdessä puisen tai kankaisen laskulaudan kanssa.

 

7 Rikki menneiden keramiikka-astioiden palasista sai hyviä pelinappuloita hiomalla niiden reunat pyöreiksi. Lautapeleistä tunnettiin shakin ohella mm. tammi ja mylly.

 

Sivun alkuun


Soile Tirilä, MV

2 Soile Tirilä, MV/RHO.


Soile Tirilä, MV

3 Soile Tirilä, MV/RHO.


Soile Tirilä, MV

4 Soile Tirilä, MV/RHO.


Soile Tirilä, MV

5 Soile Tirilä, MV/RHO.

Soile Tirilä, MV

6 Soile Tirilä, MV/RHO.

Soile Tirilä, MV

7 Soile Tirilä, MV/RHO.




Etusivu | Sivukartta | Vanhaankaupunkiin | Muut keskustan kaivaukset