Valtioneuvoston linna

Helsingin kaupunginmuseo 1993–1996

 

 

Valtioneuvoston linnan eteläpuolisko peruskorjattiin vuosina 1993-1995. Vajonnut rakennus perustettiin uudestaan metallipaalujen varaan. Perustukset kaivettiin esiin niin lattian alapuolelta, sisäpihalla seinien viereltä kuin rakennuksen ulkopuoleltakin jalkakäytävien alta. Peruskorjausalue käsitti noin 4400 m².

Valtioneuvoston linna peruskorjauksen aikana. 
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Valtioneuvoston linna peruskorjauksen aikana. Markku Heikkinen 1995, HKM

 

Maaperään kajoavien töiden yhteydessä tehtiin arkeologisia tutkimuksia. Kaivausten aikana paljastui, että vuoden 1808 kaupunkitulipalon jälkeen kaikki alueen rakennusjäännökset oli purettu silloisten tonttien pihakiveystasoon saakka. Senaatintalo (nyk. Valtioneuvoston linna) rakennettiin tuolloin ja Suurkatuakin (nyk. Aleksanterinkatu) levennettiin.

 

Paikalla olleiden rakennusten kellareiden holvit oli rikottu ja kellarit täytetty hiekalla ja rakennusjätteillä. Linnan sisällä rakennusjäännökset ja pihakiveykset sijaitsivat nykyisen Aleksanterinkadun tasolla. Aleksanterinkadun jalkakäytävän kohdalla rakennukset oli raivattu kadunpinnasta 0,5-1,5 metrin syvyyteen saakka.

 

Klikkaamalla -merkkejä linnan pohjakaavassa voit tutkia tarkemmin, mitä kyseisestä kohdasta löytyi arkeologisissa tutkimuksissa. Helsingin keskustan virtuaaliseen malliin voit tutustua VirtuaaliHelsinki -sivuilla.


> 1 Burgmanin talo
> 2 Koulukuja
> 3 Goviniuksen tontit
> 4 Suurtori, päävartio ja palovahdin päävartio
> Esinelöydöt


Pohjakuva valtioneuvoston linnasta. HKM.



1 BURGMANIN TALO

Valtioneuvoston linnan kaakkoisosassa ja Aleksanterinkadulla sijaitsivat kaupungin vanhimman kivitalon, ns. Burgmanin talon jäännökset. Aleksanterinkadun ja Ritarikadun puoleisissa huoneissa oli jäljellä enemmän talon rakenteita, kulttuurikerroksia ja kahta eri tasolla olevaa pihakiveystä kuin pihanpuoleisissa huoneissa.

 

Historiallisten lähteiden perusteella tiedetään, että Burgmanin talo oli noin 36 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Sen pohjoispuolella sijainneet siipirakennukset olivat noin 6 metriä pitkät ja 8 metriä leveät. Talon runko-osan pohjoisseinä sijaitsi nykyisen linnan eteläseinän kohdalla ja eteläseinä Aleksanterinkadun ajoradan kohdalla.

 

Rakennukseen kuului myös kellaritiloja. Aleksanterinkadulta ja linnan sisältä löydettiin eri kellaritilojen tiiliseiniä, jotka pystyttiin tunnistamaan armeijan ylipäällikön talon (entisen Burgmanin talon) kellarikerrosta esittävästä, säilyneestä pohjakaavasta.

 

Jätekuopat

Linnan itäsiivestä löytyi jätekuoppia Burgmanin ja sen pohjoispuolisen tontin nro 143 rajalta. Tonttien yhdistämisen jälkeen kuopat sijaitsivat tontin sisällä. Esinelöydöistä päätellen toista kuoppaa käytettiin 1600-luvulta 1700-luvun puoliväliin saakka. Sen päällä oli ilmeisesti Burgmanin talon 1750-luvun rakennusjätteitä, vuoden 1808 tulipalokerros ja linnan rakennusjätekerros. Kuopan vieressä oli toinen orgaanista ainetta sisältävä jätekuoppa, mahdollisesti käymälä.

 

Tallirakennus

Linnan itäsiiven alta, Ritarikadun puolelta, löytyivät maaherran vuonna 1764 rakennetun kivisen tallirakennuksen jäännökset. Rakennuksessa sijaitsi kirjallisten lähteiden mukaan talli, tallihenkilökunnan tiloja, aittoja ja makasiini. Sen itäosa oli tuhoutunut myöhemmissä rakennustöissä. Rakennusjäännökset olivat noin 1,2 metriä nykyistä Ritarikatua alempana.

 

Sivun alkuun


Kaivaustyötä.
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Kaivaustyötä.
Markku Heikkinen 1995, HKM



Kellarin tiiliseinää.
              Markku Heikkinen 1993, HKM

Kellarin tiiliseinää.
Markku Heikkinen 1993, HKM



Burgmanin talon jäännöksiä.
              Markku Heikkinen 1993, HKM

Burgmanin talon jäännöksiä.
Markku Heikkinen 1993, HKM



Jätekuoppaa tutkitaan.
              Markku Heikkinen 1993, HKM

Jätekuoppaa tutkitaan.
Markku Heikkinen 1993, HKM


Burgmanin talo toimi ylipäällikön 
              talona 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Helsingin kaupunginarkisto. 
              Alkuperäinen Krigsarkivet, Tukholma.

Burgmanin talo toimi ylipäällikön talona 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Helsingin kaupunginarkisto. Alkuperäinen Krigsarkivet, Tukholma.

Burgmanintalo 1748, F.W. Hoppen piirustuksen 
              mukaan. (Kuva kirjasta ARS 2, s. 138.) Alkuperäinen Krigsarkivet, 
              Tukholma.

Burgmanintalo 1748, F.W. Hoppen piirustuksen mukaan. (Kuva kirjasta ARS 2, s. 138.) Alkuperäinen Krigsarkivet, Tukholma.


Burgmanin talon historia

Raatimies Torsten Burgmanin 1600-luvun lopulla rakennuttama, alunperin yksikerroksinen, holvatuilla kivikellareilla varustettu talo oli kaupungin ensimmäinen kivitalo. Ns Forsell–Avanderin vuoden 1696/1707 kartassa ja siihen liittyvässä tonttiluettelossa tontti on merkitty numerolla 124. Sittemmin se oli Pohjoisen korttelin tontti nro 3. Burgmanin talo oli harvoja kaupungin rakennuksia, jotka säilyivät isonvihan hävitykseltä. Miehityksen aikana se oli venäläisten makasiinina.

 

Rakennus siirtyi Burgmanin kuoleman jälkeen lainan panttina valtakunnan säätyjen pankille. Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen rakennus toimi ruotsalaisten kruununjyvästönä. Vuosina 1724–1743 sen omisti pormestari Abraham Wetter. 1730-luvun peruskorjauksessa rakennus sai hieman epäsäännöllisellä pilasterijaolla toteutetun julkisivun, joka lienee varhaisimpia barokkiklassistisia esimerkkejä Suomen porvarisarkkitehtuurissa.

 

Maaherra Gyllenstierna vuokrasi rakennusta vuosina 1737–1738 ja rovasti Forsskåhl vuosina 1738–1740. Rakennus oli ilmeisesti vuokrattuna tämänkin jälkeen pikkuvihan aikaa lukuun ottamatta. Wetterin perikunta myi sen syksyllä 1743 Haminasta tulleelle pakolaiselle Jakob Forsellille. Rakennus kärsi pahoin pikkuvihan aikana. Linnoitustoimi osti sen vuonna 1747 Helsingin linnoitustöiden alkamisen yhteydessä. Rakennus luovutettiin kenraalikuvernööri von Rosenille asuinkäyttöön hänen Turusta muuttonsa jälkeen vuodesta 1749 aina vuoteen 1752.

 

Burgmanin talo ostettiin vuonna 1752 maaherran virka-asunnoksi. Linnoitusupseerien johtamat sotamiehet korjasivat ja laajensivat rakennusta. Taloon rakennettiin itäinen siipirakennus, kellareita muutettiin, länsisiipeä levennettiin ja toinen kerros rakennettiin. Rakennuksen alakerrassa oli vuosina 1756–1776 Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninhallituksen kanslia ja konttori sekä maaherran tiloja. Yläkerta oli varattuna maaherran virka-asunnoksi.

 

1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennus oli armeijan ylipäällikön talona, jossa sijaitsi myös Corps de Logie. Rakennus paloi vuoden 1808 kaupunkitulipalossa korjauskelvottomaksi.

 

Sivun alkuun


2 KOULUKUJA

Burgmanin ja Goviniuksen tonttien välistä linnan eteläsiivestä löydettiin kaksi Koulukujan katukiveystasoa. Kiveyksiä oli vain kadun itäpuoliskolla, ja niiden alapuoliset kerrokset olivat täysin erilaisia kuin kadun länsipuoliskolla. Katua on mahdollisesti levennetty itään päin Burgmanin talon rakentamisen yhteydessä 1600-luvun lopussa. Kadun länsipuoliskolla erottui vuoden 1654 palokerros ja puhdas täytekerros ennen alempaa katukiveystasoa.

 

Alemmassa kiveystasossa oli vinoon asetetuista kivistä tehty vesikouru Burgmanin talon seinän vieressä. Ylemmässä kiveyksessä vesikouru oli sen sijaan hakattu hiekkakiviblokkiin. Ylemmän kiveyksen kivet olivat huomattavasti alemman kiveystason kiviä pienempiä. Alempi kiveys liittyy mahdollisesti Burgmanin talon rakentamiseen 1600-luvun lopussa tai rakennuksen 1730-luvun kunnostustöihin. Ylempi kiveys taas saattaa liittyä talossa 1750-luvulla tehtyihin suuriin korjaustöihin. Kourussa oli vielä jäljellä vuoden 1808 tulipalon jätteitä: palanutta ikkunalasia, nauloja ja hiiltä.

 

Koulukujan historia

Koulukujasta ei ole varmaa tietoa ennen vuotta 1696. Kaivaustulosten perusteella katu on alunperin ollut kapea kuja. Karttojen perusteella katu oli 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa eteläpäässään leveä ja kaventui kujaksi pohjoiseen mentäessä. 1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla katu oli umpikuja. Vasta kun kadun toiseen päähän oli rakennettu koulu 1750-luvulla, katu levennettiin tasalevyiseksi koko matkaltaan.

 

Sivun alkuun





Alempi vesikouru.
              Markku Heikkinen 1993, HKM

Alempi vesikouru.
Markku Heikkinen 1993, HKM


Ylempi vesikouru.
              Markku Heikkinen 1993, HKM

Ylempi vesikouru.
Markku Heikkinen 1993, HKM


Mallinnos Koulukujasta. HKM

Mallinnos Koulukujasta. HKM



3 GOVINIUKSEN TONTIT

Tutkimusalueen parhaiten säilyneet rakennukset sijaitsivat Valtioneuvoston linnan lounaisosassa Aleksanterinkadun puoleisissa huoneissa ja jalkakäytävän kohdalla. Ne pystyttiin tunnistamaan vuosien 1795 ja 1805 talonkatselmusasiakirjoista.

 

Alueella oli jäännöksiä Goviniuksen tonttien lounaiskulmaan vuonna 1757 rakennetusta kaksikerroksisesta kellarittomasta rakennuksesta (n. 25 x 10 m). Sen julkisivu oli Suurtorille ja pääty Suurkadulle päin.

 

Rakennuksen itäpuolella, nykyisen Aleksanterinkadun jalkakäytävän kohdalla, oli vuonna 1758 valmistuneen rakennuksen (n. 11 x 6 m) jäännöksiä. Sen kellarin pohjoisseinä oli Suurkadun suuntainen. Rakenteen länsipäässä oli säilynyt oviaukon tiilirakenteita ja oven saranatappi. Tähän rakennukseen kuuluneet tiiliset kierreportaat löytyivät jo vuonna 1958 linnan korjaustöissä. Vuosien 1993–95 kaivauksissa portaista ei tehty enää mitään havaintoja.

 

Osittain edellisen raunion päältä ja itäpuolelta löytyi vuonna 1800 valmistuneen ison yksikerroksisen puurakennuksen kivikellarin jäännökset (n. 29 x 11 m). Kellari oli täytetty hiekalla ja rakennusjätteillä, ja sen seinät olivat säilyneet aina holvien alkuun saakka. Kellarissa oli käytävän molemmilla puolilla kaksi varastohuonetta. Tämän kauppaneuvos Henrik Jakob Goviniuksen rakennuttaman talon jäännöksiä oli myös linnan sisäpuolella.

 

Sivun alkuun


Pihakiveys ja sen alapuoliset kulttuurikerrokset

Goviniuksen talon pohjoispuolella oli hyvin säilynyt sisäpihan kiveys. Kiveys oli jaettu isommilla kivillä ruutuihin, ja siinä oli erilaisia ladottuja vesikouruja. Kiveys ajoittui esinelöytöjen perusteella 1700-luvun viimeisiin vuosikymmeniin. Kiveystason alla oli 1- 1,5 metriä paksu kulttuurikerros, josta useimmat esinelöydöt tehtiin. Alin kerros, alkuperäinen maanpinta ja vuoden 1654 palokerros, oli Aleksanterinkadun jalkakäytävän kohdalla ja linnan eteläsiivessä noin 1-1,2 metrin syvyydessä. Linnan sydänmuurin alla, Goviniuksen rakennuksen pohjoispuolella, näkyi lisäksi noin neljä metriä syvän kaivon profiili ja alimmaisena sen hirsirakenteet.

 

Maaleikkauksista pystyttiin erottamaan useita rakennusjaksoja 1640-luvulta aina Valtioneuvoston linnan rakentamiseen saakka. Leikkauksissa näkyivät selvästi vuosien 1654, 1713 ja 1808 tulipalokerrokset.



Katso Goviniuksen tonttia tarkemmin > >


Pihakiveyksen alapuolisia kerroksia.<br>
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Pihakiveyksen alapuolisia kerroksia.
Markku Heikkinen 1995, HKM


Mallinnos Goviniuksen talosta. HKM

Mallinnos Goviniuksen talosta. HKM


Mallinnos puurakennuksesta
              Goviniuksen tontilla. HKM

Mallinnos puurakennuksesta
Goviniuksen tontilla. HKM


Kellarin jäännöksiä.
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Kellarin jäännöksiä.
Markku Heikkinen 1995, HKM


Pihakiveys.
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Pihakiveys.
Markku Heikkinen 1995, HKM


Mallinnos Goviniuksen tontista. HKM

Mallinnos Goviniuksen tontista. HKM


Goviniuksen tonttien historiaa

1600-luvun lopulla nykyisen Valtioneuvoston linnan lounaisosan alueella olivat tontit nro 122 ja 123. Ne sijaitsivat kaupungin keskeisimmällä paikalla torin ja pääkadun äärellä. Tonttien varhaisemmista vaiheista ei tiedetä paljoakaan.

 

Vuosien 1654 ja 1713 tulipalot tuhosivat alueen rakennukset. 1700-luvulla tonttien omistajina olivat kaupungin merkittävimmät porvarit. Ns. Forsell–Avanderin kartan ja siihen liittyvän tonttiluettelon mukaan läntisen tontin nro 122 (sittemmin Pohjoinen neljännes, tontti nro 1) omisti vuonna 1707 Petter Sundz. Häntä seurasivat oikeuspormestari Johan Laurentz ja pormestari ja taksoitusasessori Henrik Tammelin, joka oli päättämässä kaupungin polttamisesta vuonna vuonna 1713. Isonvihan jälkeisinä aikoina tontti siirtyi Tammelinilta Pehr Sunnille ja lääninrahastonhoitaja Arvid Carlstedtille.

 

Kauppias Petter Törneman omisti tontin vuodesta 1733 lähtien. Hänellä oli pikkuvihan korvausanomusten mukaan eteisen ja kymmenen huonetta käsittävä isohko talo torin äärellä, kellareita, pienehkö kolme huonetta käsittävä sivurakennus kadun varrella, leivintupa kammareineen, aittoja, vaunuliiteri, talli, navetta, kaivo jne. Tontin osti vuonna 1769 Johan Burtz ja vuonna 1792 hänen vävynsä Henrik Jakob Govinius, joka myi sen 1812 kaupungin uudelleenrakentamiskomissiolle.

 

Viereisen itäisen tontin nro 123 (sittemmin Pohjonen neljännes, tontti nro 2) omisti vuonna 1707 Johan Stralborgin leski. Kauppias, kirkkoväärti ja kaupunginvanhin Carl Burgman osti tontin vuonna 1724/6 Hendrich Forsteenilta, lesken vävyltä. Burgmanilla oli pikkuvihan korvausanomusten mukaan ilmeisesti kaupungin suurimpiin kuulunut rakennus (25 x 11 m). Siinä oli holvattu kellari, seitsemän huonetta, iso sali takkoineen, kaksi kamaria salin sisäpuolella, talon läpi kulkeva eteinen ja rihkamakauppa kamareineen. Lisäksi tontilla oli sauna, oluenpanohuone, aitta, katettu kaivo, aita ja portti.

 

Kauppias, varapormestari ja raatimies Gustaf Johan Bock omisti tontin 1760-luvulta 1780-luvun alkuun, jolloin hän myi sen langolleen raatimies ja kauppias Petter Schvartzille. Naapuritontin omistaja, Bockin vävy Johan Burtz omisti tontin jonkin aikaa. Johan Bockström oli tontin omistajana vuonna 1792, mutta se siirtyi pian naapuritontin omistajalle Goviniukselle.

 

Kaupungin melko pienten tonttien yhdistäminen isommiksi oli yleistä, sillä varakkaat kauppiaat tarvitsivat runsaasti tilaa eri toiminnoille. Goviniuksella oli piha-alueen ympärillä vuoden 1795 palovakuutuksen talonkatselmusasiakirjan mukaan 18 rakennusta: viisi yhdistettyä asuin-, kauppa ja konttorirakennusta, leivin- ja saunarakennus, puuliitereitä, aittoja, yhdistetty talli ja navetta jne. Tonttien uudelleenjärjestelyn jälkeen vuonna 1805 rakennuksista purettiin yhdeksän ja tilalle rakennettiin neljä rakennusta. Talonkatselmusasiakirjoista selviävät tarkasti rakennusten, huoneiden ja ikkunoiden koot, lämmityslaitteiden laatu ja muut rakenteelliset yksityiskohdat.

 

Vuoden 1808 tulipalossa kaikki tontin rakennukset tuhoutuivat. Goviniuksen kellarit korjattiin ja tontille rakennettiin Engelin akvarellin perusteella varastorakennuksia. Vuonna 1811 Suurkatua päätettiin leventää 13 kyynärää (7,7 m) pohjoiseen päin. Govinius myi tontit uudelleenrakennuskomitealle vuonna 1812 hallituskonseljitaloa varten. Valtioneuvoston linnan länsisiipi rakennettiin vuosina 1818–1822, eteläsiipi valmistui vuonna 1824 ja itäsiipi vuonna 1828.

 

Sivun alkuun


4 SUURTORI, PÄÄVARTIO JA PALOVAHDIN PÄÄVARTIO

Lähes koko linnan länsisiipi ja Snellmaninkadun jalkakäytävät kuuluivat entiseen Suurtoriin. Torikiveystä oli jäljellä vain joissakin huoneissa ja jalkakäytävien kohdalla. Sen alla oli huomattavasti vähemmän kulttuurikerroksia kuin Goviniuksen pihakiveyksen alla. Linnan pääportaikon kohdalla Suurtorin kiveys oli noin 1,2 metrin syvyydellä ja lähellä Aleksanterinkatua vain puoli metriä Senaatintorin kiveystä alempana.

 

Länsisiiven keskiosissa oli heikkoja merkkejä varhaisimmista päävartion ja palovahdin päävartion rakennusten jäännöksistä. Alueen eteläosassa, ilmeisesti edellisten rakennusten tonteilla, sijaitsi metrin syvyydelle maahan upotettu pystylaudoitettu laatikko (2,8 x 2,8 m). Laatikko oli tiivistetty ulkopuolelta savella, ja se saattoi olla jonkinlainen vesivarasto. Siinä oli useita rautapatojen, värittömien lasipikareiden, lasipullojen, nahkakenkien ja punasaviastioiden ym. palasia, Kustaa IV Adolfin kuparinen 1/12 shillingin raha vuodelta 1805 ja Aleksanteri I:n kuparinen viiden kopeekan raha vuodelta 1804. Neljän metrin päässä laatikon kaakkoispuolella oli noin neljä metriä syvän kaivon jäännökset. Myös se on luultavasti kuulunut tonttiin.

 

Suurtorin, päävartion ja palovahdin päävartion historia

Suurtori, kaupungin päätori, sijaitsi 1640-luvulta 1800-luvun alkuun Senaatintorin itäpuoliskon ja Valtioneuvoston linnan länsisiiven kohdalla. Isonvihan jälkeen torin itälaidalla sijaitsi päävartio vuoteen 1751 asti, ennen sen muuttoa torin länsilaidalle. Päävartion rakennus oli maistraatin käytössä muutaman vuoden ja sen jälkeen kaupungin palovahdin käytössä. Vuonna 1765 valmistui uusi palovartio ilmeisesti edellisen pohjoispuolelle. 1800-luvun alussa idemmäksi Goviniuksen tontin puolelle valmistui uusi palovartio ja entinen alue liitettiin toriin. Palovartion rakennus tuhoutui vuoden 1808 tulipalossa.

 

Sivun alkuun





Kaivutyötä länsisiivessä. 
            
              Markku Heikkinen 1995, HKM

Kaivutyötä länsisiivessä.
Markku Heikkinen 1995, HKM





Puulaatikko. Markku Heikkinen 1995, HKM

Puulaatikko. Markku Heikkinen 1995, HKM





Suurtori 1800-luvun alussa.
              C.L. Engel 1816(?), HKM

Suurtori 1800-luvun alussa.
C.L. Engel 1816(?), HKM


ESINELÖYDÖT

Valtioneuvoston linnan löytöesineistö koostuu 1600- ja 1700-lukujen käyttöesineiden palasista, joista suurimman osan tarkka ajoitus on melko vaikeata. Pihakiveyksen päällä oli paljon mm. liitupiipun varsia, nauloja ja ikkunalasien paloja, jotka olivat kärsineet kovasta kuumuudesta. Suurin osa löydöistä tuli Goviniuksen pihakiveyksen alta. Erityisen löytörikas kohta oli torin puulaatikko.

 

Liitupiippujen pesien avulla pystyttiin ajoittamaan eri kerroksia. Suurin osa keramiikasta on punasaviastioiden paloja, seuraavaksi eniten on fajanssia. Kivisavikeramiikka-, valkosavi-, piiposliini- ja posliiniastioiden paloja on myös jonkin verran.

 

Muita suuria löytöryhmiä ovat vihreiden ikkunalasien ja lasipullojen sekä lasiastioiden palat. Lasittamattomia ja lasitettuja punasavikaakeleita ja kattotiiliä löytyi myös. Nahkakenkiä tuli useita ja luita jonkin verran. Muita metalliesineitä kuin rautanauloja tuli melko vähän. Maininnan arvoisia ovat saranat, ikkunan tuulirauta, kolme rahaa ja yksi Ranskan Ludvig XV:n aikainen lasku- tai peliraha. Löytöjen alanumeroita on noin 1700.

 

Sivun alkuun


Lasiastioiden kappaleita. Mika Peltonen 1998, 
              HKM

Lasiastioiden kappaleita. Mika Peltonen 1998, HKM


Punasaviastioita. Mika Peltonen 1998, HKM

Punasaviastioita. Mika Peltonen 1998, HKM


Rautapata. Mika Peltonen 1998, HKM

Rautapata. Mika Peltonen 1998, HKM


Kaakelin kappale. Mika Peltonen 1998, HKM

Kaakelin kappale. Mika Peltonen 1998, HKM

Kivisavikannun palasia.
              Mika Peltonen 1998, HKM

Kivisavikannun palasia.
Mika Peltonen 1998, HKM




Etusivu | Sivukartta | Vanhaankaupunkiin | Muut keskustan kaivaukset