PUUN VAURIOITTAJAT
Puu joutuu alttiiksi monille ympäristön rasituksille. Eniten vaurioita aiheuttavat auringon lämpö- ja UV-säteily, bakteerit, lahottajasienet ja tuhohyönteiset. Auringon valo ja lämpö kuluttavat eniten suojaamattoman puun pintaa. Vanha sanonta on: "Ei sade pärekattoa kuluta vaan aurinko".

Jos taas puun kosteus on pitkäaikaisesti suurta, yli 25 % ja lämpötila +5 - +30 °C, alkavat monet pieneliöt käyttää puuta ravinnokseen.

Lahottajasienten rihmastot saattavat alkaa hajottaa puun rakennusaineita, jolloin puuaines pehmentyy, heikentyy ja käy menettämään muotoaan.

Tuhohyönteisten toukat elävät joko pintapuussa tai syvemmällä syöden käytäviä kehittyessään aikuisiksi. Toukkien tekemät käytävät saattavat aiheuttaa laajoja tuhoja puumateriaaliin.

Ruskojumin (Hadrobregmus rufipes) aikuisen kuoriaisen pituus on 4 - 7 mm. Lentoreiän halkaisija on 2 - 3 mm. Se vioittaa lehtipuuta.

Papintappajan (Callidium violaceum) toukka elää kuusen ja männyn kaarnan alla jälsi- ja nilakerroksessa. Sitä löytää uudisrakennuksien kuorimattomista puista esim. katto-orsissa. Lentoreikä (kuoriutumisaukko) on soikea ja halkaisijaltaan 10 mm. Aikuisen kuoriaisen pituus on 11 - 13 mm ja väri sinisenkiiltävä. Puiden kuoriminen ehkäisee papintappajia. Taloudelliset vahingot ovat pieniä.
Hirsijumin (Hadrobregmus confusus) toukka saa suurta vahinkoa aikaan kosteissa hirsissä ja on yleinen vanhoissa rakennuksissa. Aikuisen harmaan ruskean kuoriaisen pituus on 4 - 5 mm. Kuivat hirret eivät kelpaa hirsijumille. Hirsijumi on melko yleinen
Hevosmuurahaisen (Camponotus herculeanus) on 9 - 18 mm pitkä. Se pesii lahoissa ja kaatuneissa puissa sekä hirsiseinissä. Pitkällä aikavälillä se saa huomattavaa tuhoa aikaan, sillä se elää samassa paikassa vuosia ja yhdyskunta voi olla suuri. Pesän tuhoaminen ja osien uusiminen on välttämätöntä jotta hevosmuurahaisista päästään. Hevosmuurahainen on yleinen paksuissa hirsirakenteissa.
Kuolemankello (Hadrobregmus pertinax) elää kuivan puun sisällä, yleensä melko paksuissa puissa. Se saattaa elää samassa puussa useita vuosia ja aiheuttaa laajoja vaurioita. Tikittävä ääni kuuluu kun ne naputtavat päätään käytävien seiniin houkutellen toista sukupuolta. Laji vaatii jonkin verran kostean ympäristön, eikä siksi menesty hyvin kuivissa rakennuksissa. Aikuisen kuoriaisen pituus on 5 - 6 mm ja sen etuselän takanurkissa on keltaiset karvatupsut. Kuolemankello on yleinen ja se saattaa aiheuttaa paljon vahinkoa. Kaikki vioittuneet osat täytyy vaihtaa.
 
  Lähteet ja lisätietoja:
  • Fagerstedt - Pellinen - Saranpää - Timonen: Mikä puu - mistä puusta, Yliopistopaino, Helsinki 1996
  • Itämies, Juhani; Viro, Pirkko: Sisätilojen "tuholaiset", Oulun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja 8, Oulu 1991.
  • Kaila, Panu: Talotohtori, WSOY, Porvoo 1997
  • Koponen - Toratti - Kanerva: Puun mekaanisten ominaisuuksien mallittamisen perusteet, Talonrakennustekniikan laboratorio, julkaisu 4. Teknillinen korkeakoulu, talonrakennustekniikka, Espoo 1987.
  • Kärkkäinen, Matti: Puutiede, Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino, Hämeenlinna 1985.
  • Lemettinen - Absetz - Kanerva: Puun rakenne kosteuden sitoutumisen ja siirtymisen kannalta, Talonrakennustekniikan laboratorio, julkaisu 1. Teknillinen korkeakoulu, talonrakennustekniikka, Espoo 1987.
  • Pohjakallio, A; Tertti, Martti: Maamiehen metsäoppi, Keskusmetsäseura Tapio, Helsinki 1953.
  • Puukemia, Suomen paperi-insinöörien yhdistyksen oppi- ja käsikirja, Teknillisten tieteiden akatemia, Helsinki 1977
  • Siikanen, Unto: Puurakennusten suunnittelu, Rakennustieto Oy, Helsinki 1998.

Valokuvat:
  • Lahottajasienet: Olli Cavén, Panu Kaila
  • Hyönteiset: Museovirasto, Soile Tirilä 2000