Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Asikkala
 
Urajärven kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Urajärven kylä sijaitsee keskiaikaisperäisen Ylisen Viipurintien varrella. Kylän maisemakuva on erittäin vaihteleva peltojen sijaitessa polveilevilla rinteillä ja laaksoissa. Kaunis viljelymaisema avautuu Urajärven kartanoon johtavalta tieltä.
-Urajärven kartano on muodostettu 1653. Oltuaan Heideman -suvulla 1672-1916 se siirtyi testamenttilahjoituksena Suomen Muinaismuistoyhdistykselle, joka avasi Urajärven kartanomuseon 1928. Kartanon kaksikerroksinen, puinen päärakennus on vuodelta 1812. Vanhempi, mansardikattoinen päärakennus on 1700-luvun keskivaiheilta. Rakennusryhmään kuuluvat lisäksi aittarivi ja vaunuvaja. Harmaakivinavetta on 1800-luvun keskivaiheilta. Englantilaistyylinen puisto levittäytyy puistometsänä laajalti kartanon ympäristöön. Puistossa on lukuisia romanttisia veistoksia, tekoraunio sekä näköalapaikaksi rakennettu Valhallan pylväikkö vuodelta 1913.