Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Pori
 
Pihlavan teollisuusympäristö ja huvila-alue
 
Kuvaus:

1875 perustetun Pihlavan höyrysahan ympärille on aikojen kuluessa syntynyt monipuolinen asuntoalue. Osa rakennuksista sijaitsee vapaamuotoisesti, uudempien muodostaessa yhtenäisiä kokonaisuuksia. Halssin työväenasunnot samoin kuin Kaunismäen virkailijatalot on rakennettu 1920-luvulla. Johtajan asuintalo ja virkailijoiden ketjutalo ovat 1940-luvulta. Pihlavan laaja huvila-alue on syntynyt jo 1850-luvulla ja on siten maamme vanhimpia lajissaan. Se on myös parhaiten säilyneitä varhaisen huvilakulttuurin edustajia. Huviloiden suunnittelijoina olivat mm. J. Basilier, T.Nordman, K.Lindahl ja J.Eklund.