Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Helsinki
 
Bulevardi
 
Kuvaus:

Bulevardi sai nykyisen linjauksensa J.A.Ehrenströmin asemakaavassa 1817. Ns. Uudenmaan esikaupungin halkaiseva leveä puistokatu yhdisti Esplanadin ja Hietalahden torin. Uuden kadun varteen jäi vanha hautausmaa nykyinen Vanha kirkkopuisto, joka oli ollut käytössä jo vuoden 1710 ruttoepidemian aikana. Helsingin uudellenrakentamisen yhteydessä rakennettiin kaupungin väliaikaiseksi kirkoksi nykyinen Vanhakirkko 1825-26 (C.L.Engel). Muodoltaan tämä puukirkko on pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta ulkonevat leveät eteishuoneet. Aumatun katon harjalta kohoaa avoin, pylväikön kannattama torni. Kirkkopuiston Bulevardin puoleinen kiviportti on vuodelta 1828 (C.L.Engel). Engelin suunnittelema on myös Sederholm-suvun hautakappeli.
-Ent. Ruotsalainen tyttölyseo, Bulevardi 18-20. Kolmikerroksinen koulurakennus on vanhimmilta osin vuodelta 1885 (L.I.Lindqvist). Nykyiseen asuunsa se laajennettiin 1915 (Jac.Ahrenberg).
-Kuvataideakatemia, ent. Helsingin Suomalainen Tyttökoulu, Bulevardi 8 - Yrjönkatu 18, Suomalaisen tyttökoulun kolmikerroksinen koulurakennus valmistui 1887 (S.Gripenberg). Se peruskorjattiin Kuvataideakatemian tiloiksi 1982-84 (Nurmela-Raimoranta-Tasa).
-Kansallisopperan vanha osa rakennettiin alkuaan 1879 (Benard - Koshperoff) kaupungin venäläistä väestöä varten. Suomalaiselle Oopperalle se luovutettiin 1918.
-Alkuperäisessä käytössään oleva Hietalahden kauppahalli on vuodelta 1904 (S.A.Lindqvist).
-Torin luoteislaidalla sijaitseva Kaartin lasaretin entinen päärakennus valmistui 1829 (C.L.Engel). Läntinen sivurakennus on 1830-luvun jälkipuolelta. Kalevankadun varrella sijaitseva uudempi päärakennus valmistui 1883 (E.Lagerspetz).
-Ent. Teknillisen korkeakoulun päärakennuksen vanhin osa on rakennettu 1872-77 (F.A.Sjöström). Sitä laajennettiin Bulevardin ja Lönnrotinkatujen puolesilla siivillä 1904 (G.Nyström). Päärakennuksen keskiosaa on korotettu kahdella kerroksella 1926-28 (A.Lindgren).
-Valtion talo Bulevardi 29 rakennettiin alkuaan asuintaloksi 1870-luvulla (F.A.Sjöström) valmistunut rakennus on tullut valtion omistukseen 1897.
-Kauppias Nikolai Sinebrychoff rakennutti Bulevardin varrelle kivisen päärakennuksen 1842 (J.Wik). Nykyinen ulkoasu on vuoden 1875 (Th.Höijer) korjauksesta. Puiston puolella sijaitseva vanhempi puinen päärakennus siirretty paikalle 1823. Sinebrychoffin panimon tuotantorakennusten vanhin kerrostuma on 1820-luvulta. Bavaria-kellari on rakennettu 1877 (Th.Höijer), keskusvarasto 1882 (S.Gripenberg),1890 (Th.Höijer) ja 1990 (J.Katainen) sekä uusi panimorakennus 1969 (W.Baeckman).
-Bulevardin varrella on lisäksi suuri joukko edustavia liike- ja asuinrakennuksia 1800-luvun lopulta alkaen.