Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Tuusula
 
Tuusulanjärven kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Tuusulanjärven itärannan kulttuurimaiseman ytimenä on Vanha Rantatie ja sen varrella oleva asutus. Kirkon lisäksi alueella sijaitsee monipuolisesti useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia. Maisema-alue jatkuu yhtenäisenä Järvenpään puolella, missä sijaitsee osa Tuusulanjärven taiteilijayhdyskunnan huviloista.
-Tuusulan puukirkko on rakennettu 1732-34 (E.Hannula). Muodoltaan se on tasavartinen risti, jossa jyrkkälappeiset vesikatot ovat päistään aumatut. Kirkkoa on korjattu mm. 1853 (J.Wik) ja 1902 (E.A.Kranck). Erillinen kellotapuli on vuodelta 1746, joskin siihen saattaa sisältyä osia vanhemmasta tapulista. Kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla on mm. Aleksis Kiven hauta. Kirkon lähellä olevat hirsiset viljamakasiinit ovat vuosilta 1791 ja 1800-luvun alusta.
-Kirkon lähellä on Iloniemen kaksikerroksinen huvila 1800-luvun lopulta. Sitä on korjattu 1924 (V.Vähäkallio) ja 1952 (A.Ervi).
-Tuusulan kirkkoherranpappila on vuodelta 1829, joskin sitä on myöhemmin huomattavasti muutettu. Pappilan lähellä sijaitsee Ali-Kotun vanha päärakennus 1800-luvun keskivaiheilta.
-Tuomalan kylässä on perinteistä rakennuskantaa mm. Saarelan ja Kuninkaalan tiloilla.
-Taiteilija Pekka Halosen itselleen sunnittelema hirsihuvila Halosenniemi rakennettiin 1899-1902.
-Alueen täysihoitolaperinteeseen liittyvät Syvärannan puisto ja lepokoti Onnela.
-Aleksis Kivi kuoli 1872 veljensä Albertin pienessä mökissä. Se on ollut museokäytössä vuodesta 1913.
-Taistelukoulu rakennettiin alunperin Suojeluskuntien päällystökouluksi. Alueen vanhin rakennus on 1800-luvun lopun huvila, joka korotettiin 1931. Koulun kolmikerroksinen päärakennus on vuodelta 1934 (M.Paalanen).