| Kuvaus: |
Johan Creutzin 1698 perustama Strömforsin rautaruukki on parhaiten säilyneitä ruukinympäristöjämme. Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. -Punatiilinen kankirautapaja on vuodelta 1871. Sen jatkeena pohjoispäässä on hevosenkenkäpaja vuodelta 1896. Pajassa on säilynyt suuri kankivasra vesipyörineen. Pajamuseo on perustettu 1962. -Naulapaja on rakennettu tiilestä 1846 ja 1857. Pajassa on säilynyt nippuvasara rattaineen ja osia ahjosta. -Kaksikerroksinen mansardikattoinen ns. Armonlinna on rakennettu hirrestä 1824 alkuaan ruukin isännöitsijää ja virkailjoita varten. Viereinen aitta- ja maitokamarirakennus on vuodelta 1823, letkunkuivatustorni on myöhäisempi. -Puinen ruukinkartano on vuodelta 1892. -Vanha vesisaha on vuodelta 1887 ja viereinen mylly todennäköisesti vuosisadan vaihteesta. -Pohjamuodoltaan kahdeksankulmainen, puinen ruukinkirkko on vuodelta 1772. Nykyiseen asuunsa se muutettiin 1898. -Kosken itärannalla on yhtenäinen, kolmen 1788-93 rakennetun työväenasunnon ryhmä. Vain yksi rakennuksista on säilyttänyt alkuepräisen mansardikattomuodon. -Krouvinmäkenä tai Savitalona tunnettu työväenasuinrakennus on vuodelta 1806. Sen rakennusmateriaalina on käytetty tiilen lisäksi saven, olkien ja hiekan sekoitusta. |