|
| |
| Hämeenlinna |
| |
| Hämeenlinnan ent. seminaari ja Kaurialan kaupunginosa |
| |
| Kuvaus: |
Vanhan hautausmaan vieressä sijaitseva Kaurialan kaupunginosa on rakennettu vanhimmilta osin 1800-luvun jälkipuolella. Seminaarin ja vanhan hautausmaan väliin jääviä kortteleita kutsutaan ns. Alasen kaupunginosaksi. Alueen rakennukset ovat pääasiassa 1900-luvun alkuvuosilta. Eureninkadun varrella on yhtenäinen jugend-rakennusten ryhmä vuodelta 1909. Kaurialan urheilukentän ympäristössä on hyvin säilyneitä puutaloja 1920- ja 1930-luvuilta. Kaurialan kaupunkikuva on selkeä ja omaleimainen. Sen säteittäinen kaavaratkaisu on ainoa Hämeenlinnassa. -Vanha hautausmaa sai alkunsa 1770-luvulla, kun Hämeenlinnan kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen Hautausmaata on laajennettu useaan eri otteeseen 1800-luvulla. Hautausmaalla sijaitsee empiretyylinen Nordenswan-suvun hautakappeli. -Hämeenlinnan alakansakouluseminaari perustettiin vuonna 1919 ja oma koulurakennus valmistui 1930 (Y.Sadeniemi, Hj.Åberg, E.Schroderus). Klassistista rakennusta on myöhemmin laajennettu (E.Arokallio). -Entinen yksityinen tyttökoulu on rakennettu 1927 (T. Salervo) ja laajennettu 1954. |
|