Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Hämeenlinna
 
Vanajan kirkko ympäristöineen
 
Kuvaus:

Vanajan keskiaikainen kivikirkko on rakennettu 1400-luvun loppupuolella sakariston ollessa runkohuonetta jonkin verran vanhempi. Asehuone on puolestaan runkohuonetta nuorempi. Kirkon länsipäädyssä on rikasta tiilikoristelua, pyöröikkuna sekä tiilestä muurattu ulkoinen saarnastuoli. Itäpäädyn koristelu on huomattavasti yksinkertaisempi. Kirkkosali on yksilaivainen ja se on katettu kolmella tähtiholvilla, joiden laessa ruoteitten yhtymäkohdissa on rengaskuviot. Asehuoneen holvi toteutettiin 1932 betonisena (C. Lindberg). Kirkon itäpuolella sijaitseva kivinen kellotapuli on vuodelta 1895 (J. Stenbäck). Kivimuurin ympäröimällä kirkkomaalla on Brusinin hautakappeli 1800-luvun alkupuolelta. Kirkon maisemakokonaisuuteen kuuluvat lisäksi 1858 rakennettu viljamakasiini, joka on nykyisin museona sekä Tallbackan huvila, joka on kuulunut mm. professori A.O.Heikelille.