Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Ruovesi
 
Pappilanlahden kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Pappilanlahden rannat ovat mitä edustavinta viljelymaisemaa. Lahdenpohjukassa sijainnut Pyynikkilän pappila paloi kesällä 1976. Pappila-alueella on yhä vanhaa puustoa.
-Runebergin lähde tunnettiin aiemmin Kirstan lähteen nimellä. Kerrotaan, että juuri Kirstan lähde innoitti J.L.Runebergin kirjoittamaan runon Lähteellä. Ympäristö on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla.
-Poukan tilan päärakennus on rakennettu 1830-luvulla ja jatkettu 1865 poikittaisella siivellä. Vanhan osan päädyssä on ruokakello telineessään. Poukan vieressä on Toivolan vanha päärakennus. Maantien toisella puolen on Poukan vanhoja palkollistupia, aitta ja entinen kulkutautisairaalan rakennus.
-Kanttori Peltonen rakennutti 1860-luvulla Naapurin päärakennuksen. Rakennusta on lisätty 1936. Rinteessä on kaunis puutarha. Pihassa on pariaitta, kaksi pikkuaittaa, sauna sekä Poukan vanha riihi, joka on ollut kirjailija ja taidemaalari Heikki Asunnan ateljeena. Riihialteljeessa on esillä Asunnan tuotantoa ja hänen kansatieteellinen kokoelmansa.