Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Virrat
 
Herraskosken kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Herraskosken asutus on Virtain vanhinta ollen peräisin 1500-luvulta. Liikenteellisesti paikka on ollut tärkeä jo eräkaudella. Suomen sodan aikana käytiin Herraskoskella 1808 suomalaisten etenemisvaiheen eteläisin taistelu. I maailmansodan aikana venäläiset rakensivat kosken etelärannalle taisteluhautoja, jotka ovat yhä havaittavissa. Herraskosken sulkukanava rakennettiin 1903-07. Käytöstä jäänyt kääntösilta on vuodelta 1907 ja samoilta ajoin on myös kanavanvartijan asuinrakennus. Kanavan rannoille on istutettu pitkät pihtakuusirivit. Herraskosken miljööseen liittyy rakennuksina Marttisen entinen kirkkoherranpappila, Herrasen perinnekylä sekä Ylä-Herrasen rakennusryhmä, jossa päärakennus on vuodelta 1866.
-Marttisen entisen kirkkoherranpappilan päärakennus on rakennettu 1890-luvun alussa (O.Tarjanne). Kaksikerroksinen, uusrenenssanssivuorattu rakennus on muutettu leirikeskukseksi.
-Herrasen saareen 1977 perustetun Perinnekylän rungon muodostavat Ikkalan kylästä siirretty Rajalahden päärakennus vuodelta 1843, vanha viljamakasiini vuodelta 1874 sekä Halin metsäkämppämuseo 1950-luvulta. Rajalahden talon pihapiiriin kuuluu neljä aittaa 1700- ja 1800-luvuilta, savusauna ja puuliiteri. Lisäksi alueella on tuulimylly vuodelta 1828, 10-hankainen kirkkovene ja hollitalli.