Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Inkoo
 
Barösundin kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Barölandetin ja Orslandetin välinen, n. kuuden kilometrin pituinen Barösundin suojaisa väylä on ollut merenkulkijoiden käytössä ikimuistoisista ajoista. Historiallisissa lähteissä se mainitaan jo 1200-luvulla. Väylän strategisesta merkityksestä kertovat Kustaa III:n sodan aikaiset varustukset. Barösundin luonnonkauneuteen kiinnitti huomiota mm. Aleksanteri III Suomenlahden purjehduksillaan.
-Uudenmaan rannikolle tyypillistä saaristoasutusta on säilynyt mm. Orslandetin Jutansin ja Orsin tiloilla sekä Orsin kyläkeskuksessa, jossa sijaitsevat alueen seuratalo, osuuskauppa ja koulut. Myös Barön kylän rakennukset täysihoitoloineen ja ympäröivine peltoalueineen muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden.
-Barösundin salmen varrella on huomattavan paljon vanhaa, kulttuurihistoriallisesti arvokasta huvila-asutusta.
-Älgsjön varustukset on rakennettu Kustaa III:n sodan aikana 1788-90. Varustusten jälkiä on nähtävissä Älgsjön Baröfjärdenin varrella ja pohjoisempana Ramsjön saarilla. Myös Skansfjärdenin ja Skyltfjärdenin välillä on varustuksia.