Rakennettu kulttuuriympäristö.
Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo.
 
Karjaa
 
Kyrksjön kulttuurimaisema
 
Kuvaus:

Mustionjoki laajenee Karjaan kirkon ja pappilan kohdalla järveksi. Järven itärannalla maisemaa hallitsee mäellä kohoava kirkko. -Karjaan keskiaikainen, Pyhälle Katarina Aleksandrialaiselle omistettu kivikirkko on rakennettu n. vuonna 1470. Kolmilaivaiseen runkohuoneeseen liittyy pohjoisessa vanhempi sakaristo ja etelässä asehuone. Keskilaivaa kattavat tähtiholvit ja sivulaivoja ristiholvit. Primitiiviset seinämaalaukset ovat 1470- ja 1480-luvuilta. Erillinen, alaosaltaan keskiaikainen, harmaakivinen kellotapuli on saanut barokkiasunsa 1768 (A.Takolander). Myös kirkkomaata ympäröivä kiviaita on 1760-luvulta ja sen itäinen porttihuone vuodelta 1798. Muurin ulkopuolella sijaitsevat hirsinen ruumishuone vuodelta 1798 ja hirsinen pitäjäntupa vuodelta 1876.
-Keskiaikaisella pappilanpaikalla sijaitseva Karjaan kirkkoherranpappila on rakennettu 1790-luvulla ja muutettu nykyiseen asuunsa viime vuosisadan vaihteessa (K.A.Wrede). Myös pappilan talousrakennukset saivat tällöin yhtenäisen asun. Puistomaiselta pappilan mäeltä johtaa vanha puukujanne kirkolle.
-Kirkon eteläpuolella, hongikkoisella mäellä sijaitsee Lärkkullan kristillinen kansanopisto, jonka päärakennus on vuodelta 1949 (H.Ekelund. E.Ekelund-Kuhlefelt). Uudempi kurssirakennus on vuodelta 1982 (C.-J.Slotte).