Etusivu > Sanasto > Limitykset

Juoksutiili, sidetiili

Juoksutiili muurataan tiilirakenteeseen pitkä sivu seinäpinnan suuntaisesti. Yksinomaan juoksutiilistä ladottua limitystä, jonka tuloksena on ohut nk. puolen kiven seinä, kutsutaan juoksulimitykseksi.

Sidetiili on tiilimuurissa poikittain seinäpintaan nähden. Sidetiilen tehtävänä on lujittaa muuria syvyyssuunnassa sitomalla sisäkkäiset tiilikerrat toisiinsa. Sidetiiliksi valittiin usein erityisen hyvin palaneita tiiliä, joiden tummempaa perussävyä voitiin käyttää myös pintaa rytmittävänä arkkitehtonisena tehokeinona.

Forssan kehräämön tiiliseinän renessanssilimityksessä side- ja juoksutiilikerrokset vuorottelevat. Sidetiilistä näkyy niiden pääty, juoksutiilistä taas toinen sivu. Kuva Marja Sahlberg 2002, Museovirasto/RHO

Munkkilimitys,

Vanhin Suomessa käytetty limitystapa on munkkilimitys, jossa peräkkäin on aina kaksi juoksukiveä ja sidekivi (pitkä – pitkä – pätkä). Vaihtelemalla eri kerrosten siirtymää säännöllisen epäsäännöllisesti saadaan aikaan monimutkaisia limityskuvioita. Munkkilimitys on yleisin keskiaikainen muurilimitys.

Hattulan kirkon limitys on toisinaan epäsäännöllinen. Kehysten sisällä on munkkilimitystä. Kuva Maija Kairamo 1986, Museovirasto/RHO

Hattulan kirkon limitys on toisinaan epäsäännöllinen. Kehysten sisällä on munkkilimitystä. Kuva Maija Kairamo 1986, Museovirasto/RHO

Vendiläinen limitys

Toinen keskiaikainen limitystapa oli vendiläinen (vendeliläinen, puolalainen, goottilainen, Euroopassa flaamilainen) limitys. Siinä juoksukivi ja sidekivi vuorottelevat (pitkä – pätkä).

Naantalin kirkon munkkikuorin pohjoisfasadin vendiläistä limitystä. Kuva P.-O. Welin, Museovirasto/RHO

Naantalin kirkon munkkikuorin pohjoisfasadin vendiläistä limitystä. Kuva P.-O. Welin, Museovirasto/RHO

Renessanssilimitykset:

Vuorolimitys, ristilimitys

Renessanssin myötä, 1600-luvun alussa, Suomeen tuli uusi nopeampi ja yksinkertaisempi limitystapa. Siinä vuorottelevat kaksi kerrosta, sidekerros ja juoksukerros.

Ruotsin vallan aikana vuorolimitys (”ploki”) oli yleisin limitystapa ainakin Suomenlinnassa. Siinä juoksukivikerrosten pystysaumat ovat kohdakkain eri kerroksissa.

Forssan kehräämön tiiliseinän vuorolimitystä. Kuva Marja Sahlberg 2002, Museovirasto/RHO

Forssan kehräämön tiiliseinän vuorolimitystä. Kuva Marja Sahlberg 2002, Museovirasto/RHO

Ristilimitys (”kryssi”) oli vallitseva limitystapa Venäjän vallan aikana. Se eroaa vuorolimityksestä siinä, että juoksukivikerrokset siirtyvät puolen kiven verran eteenpäin edelliseen juoksukivikerrokseen nähden.
Vuorolimitystä on pidetty ristilimitystä heikompana ja sen käyttö muualla Suomessa on ollut harvinaista. Maailmalla siitä on käytetty nimeä englantilainen limitys.

Ristilimitystä Forssan kehräämön tiiliseinässä. Kuva Marja Sahlberg 2002, Museovirasto/RHO

Ristilimitystä Forssan kehräämön tiiliseinässä. Kuva Marja Sahlberg 2002, Museovirasto/RHO

Juoksulimitys, votsi

Entisaikaan tiilimuurien ollessa paksuja, limityksellä oli tärkeä rakenteellinen merkitys. 1950-luvulla tiiliseiniä ei enää tehty massiivisiksi vaan tiilijulkisivun taakse laitettiin lämmöneristys ja seinän sisäpintana oli betoni. Tällaisessa ohuessa tiiliverhouksessa ei ole lainkaan sidekiviä, vaan kaikki tiilet ovat samansuuntaisia. Tiilenleveyden paksuiset, niin sanotut ½-kiven muurit, muurataan juoksulimityksen sovelluksina. Puolen kiven etenemän ohella muurataan usein ¼-kiven etenemällä. Jos tiiliseinällä ei ole rakenteellista merkitystä voidaan tiilet muurata niin, että pystysaumat ovat linjassa ja muodostavat vaakasaumojen kanssa ruudukon. Tätä kutsutaan votsiksi.

Porthanian julkisivun laatat on asetettu votsiin. Kuva Tommi Lindh 1999, Museovirasto/RHO

Porthanian julkisivun laatat on asetettu votsiin. Kuva Sakari Mentu 1999, Museovirasto/RHO
Sivun alkuun

Takaisin sanastoon